Juha Hurme: Puupää

Puupään sisältönä ovat näyttelijä N:n jälkeenjääneet paperit kertojan selityksin varustettuna. Kertoja on tarkemmin määrittelemätön teatterin taustatyöläinen ja N:n ystävä. Hänen oma kerrontansa kulkee teoksen alussa ja jokaisen luvun alussa. Itse luvut koostuvat N:n kirjoittamista kolmesta vihosta, joihin sisältyy paitsi N:n omaa tuotantoa, myös Teatterinjohtajan Puupää-näytelmäkäsikirjoitus.

Teatterissa leipä on lujassa, vaikka parahimmillaan herkullista kuin Viipurilaisen Kotileipomon rukiinen. Teatterinjohtaja oli kehittänyt kustannustehokkaan produktion: yhdenmiehen teatterikiertueen, jossa N. ohjaa ja näyttelee kaikki Puupään roolihahmot ja ohessa lavastaa ja puvustaa sekä hoitaa väliaikatarjoilun. N. otti homman hanskaan ja hanska vei koko miehen. Neljän vuoden kylillä koluamisen ja 379. esityksen, Kaamasen Kievarin keikan jälkeen N. katosi. Sitä ennen hän oli postittanut vihkot kaupunkiasuntoonsa, josta kertoja sai ne käsiinsä.

Vihkoista saamme lukea N:n omaelämäkertaa, kiertuepäiväkirjaa ja Teatterijohtajan kässäriä jonka N. on kynällä ja ehkäpä hiukan muunnellen jäljentänyt vihkoonsa. N. on myös kirjoittanut esseitä ja mietelmiä, keskeneräisen ”menestysmusikaalin Robin Hoodista” sekä viimeisen ja aika kryptisen tekstin ”Merihädässä kuivalla maalla”, jossa paattia viedään Fitzcarraldon malliin.

Muoto on siis kirjava, eikä sisältö sen vähempää. Näyttelijän aatos sinkoo Pekka Puupään ja Mestari Eckartin välillä; aivot takovat amerikkalaisen Spirit-yhtyeen historiikin, ja näyttelijäntaidetta pohtii monologissaan Kansallisteatterin pienten roolien näyttelijä Eero Kilpi. N:n muistiinpanoissa kuten kehyskertomuksessakin on viittauksia, sitaatteja ja intertekstiä sekä sieltä että täältä. Nuuskijaluonteena kävin monta kertaa Googlessa ja kerran Raamatussa.

Juha Hurme on kirjailija ja laitosteatterin sisä- ja ulkopuolinen kulttuurin moniosaaja. Puupää on muodoton, hulvaton ja totinen epäromaani näyttelijäntyöstä. Teatteri on järjestä irrallaan. Sen voi uskoa.