Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Veljekset Kjarri ja Birk ovat syntyneet – lähes nolosti – saman vuoden aikana. Toisaalta se on hienoa, koska heillä on jatkuvasti seuraa toisistaan ja leikkikaveri kotona. Veljekset ovat hyvin erilaisia jo lapsina. Erilaisuus tuntuu korostuvan, kun karulle saarelle muuttaa isänsä kanssa Vigdis. Tytöstä tulee veljesten paras ystävä, aina. He jopa sopivat, ettei kumpikaan saisi Vigdistä. Tämähän rikkoisi koko heidän veljeytensä sekä kolmikon ystävyyden. Kirjassa jokainen heistä kertoo oman tarinansa, omin sanoin ja omasta näkökulmastaan tilanne tilanteelta ja vuosi vuodelta vaihdellen. Erittäin kiinnostavaksi jää jotenkin taustalle häipyvä Vidgiksen äiti, joka välillä joutuu Kleppurin mielisairaalaan. Samoin veljesten äiti jää hieman taka-alalle.
Toveruus on rikkoutunut ja muuttunut haluksi ja rakkaudeksi, hullaannuttavaksi sellaiseksi. Birk ottaa etäisyyttä ja lähtee mantereelle ainakin puolisalaa. Kjarrista ja Vidgisistä tulee pari ja saaren väki jatkaa omaa elämäänsä. Luonnonkuvaus on kaunista, vaikka itselle ei nyt aivan ensimmäisenä mielikuvana tulekaan mieleen Islanti… toisaalta, missä muualla tulivuori purkautuisi, syntyisi uusi saari ja mantereella eli isolla saarella kärsittäisiin tulvista. Myös linnut ja varsinkin lunnit ovat tärkeä osa tapahtumia ja elämää, varsinkin Kjarrille myös materiaalina.
Kaikki keskittyy oikeastaan vain tähän erottamattomaan kolmikkoon ja lopulta draamaan; siihen, mitä tapahtuu tulivuoren alkaessa purkautua ja saarelaisten paetessa vääjäämätöntä tuhoa. Samalla ja ikäänkuin ohessa tuntuu ystävysten kerronnasta paljastuvan yhtä jos toistakin aiemmin salattua.
Anna-Kaari Hakkaraisen toinen romaani on kaunista kieltä, jota lukee mielellään viivytellen. Yhteisön kuvaus on sellaista kuin sen saarella voi kuvitellakin olevan. Kirjan voi tietysti lukea ja kokea myös metaforana ja mietinkin, onko se alunperin tarkoitettu sellaiseksi. Itseäni ehkä eniten ilahdutti kuvaus suppeasta elinympäristöstä lapsen ja nuoren silmin sekä hengästyttävä tunne, jonka jokainen tunnistaa varmasti ensirakkaudeksi.
Purkaus on kaunista, selkeää nykyproosaa, joka varmasti sopii monellekin eri lukijalle. Tunnelmat ja tunteet ovat vahvoja, samoin luonnon ja luonnonvoimien kuvaus. Parasta antia on mielestäni jokaisen lapsuuden ja nuoruuden kuvailu omasta näkökulmasta, jokainen näkee siinä aivan erilaisia, tärkeinä pitämiään asioita. Kaikki on läsnä: lapsuus, nuoruus, toveruus, ilo, rakkaus, tulevaisuus ja usko siihen, sekä lopulta kohtalon täyttyminen ja kuolema.