Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Kun Charlesin monet kuherruskuukaudet olivat ohi, hän ryhtyi kirjoittamaan isoa kirjaansa, romaania joka toisi hänelle paikan modernin amerikkalaiskirjallisuuden kaanonissa. Joskus ennen oli riittänyt, kun kirjoitti sellaisen teoksen kuin Ääni ja vimma tai Ja aurinko nousee. Mutta iso koko oli nyt kaikki kaikessa.”
Tämä Charles-kirjailija on Purity-romaanin kannalta selvästi sivuhenkilö, mutta ehkäpä hänen hahmossaan on Jonathan Franzenin kannalta itseironian pilkahdus: Purity on iso kirja, laaja, lavea ja monisanainen.
Pip Tyler, joka inhoaa oikeaa nimeään Purity, on 24-vuotias, joka ei oikein tiedä, mitä elämällään tekisi. Hänellä on niskassaan reilusti sadantuhannen dollarin opintovelat, joiden maksussa yksinhuoltajaäiti ei pysty auttamaan. Hän asuu anarkistikollektiivissa vallatussa talossa ja saa siellä tietää salaperäisestä Sunlight-projektista, joka toimii tietovuotojen parissa ja jonka keskushahmo on gurun maineeseen noussut saksalaissyntyinen Andreas Wolf. Hieman vastahakoisesti Pip lähtee mukaan projektiin, kun Wolf lupaa maksaa opintovelan lyhennykset ja auttaa Pipiä tämän tuntemattoman isän etsinnässä.
Tästä lähtökohdasta Purity-romaani sitten pyörähtää liikkeelle. Se kuvaa laajasti Andreas Wolfin menneisyyttä Itä-Saksassa 1980-luvulla ja kertoo hänen elämänsä suuresta ja järkyttävästä käännekohdasta, jonka ympärille tapahtumat paljolti myöhemminkin keriytyvät. Ja tapahtumiahan tässä kirjassa riittää! Henkilögalleria on monipäinen, mutta melkoisen taitavasti Franzen onnistuu pitelemään lankoja käsissään ja johtamaan kaikki vaikka suurtenkin mutkien kautta Pipin ja Andreaksen tarinoihin. Kirjan lopussa palataan eri maiden ja maanosien läpi tehdyltä matkalta takaisin Kaliforniaan, Pipin alkuperäiseen kotiympäristöön ja hänen neuroottisen äitinsä luo. Mutta kirjan juonesta en halua kertoa tässä juuri mitään, sillä se onnistuu yllättämään lukijan monta kertaa.
Oliko Purity sitten vaatimansa luku-urakan arvoinen kokemus? Minusta kyllä oli, vaikka romaanin vastaanotto on ollutkin melko ristiriitainen. Mielestäni kirjassa ei sen kuudestasadasta sivusta huolimatta ollut juurikaan tyhjäkäyntiä, vaan lukuisat sivujuonet ja -henkilöt nivoutuivat tyylikkäästi kokonaisuuteen. Mutta eivät sen kuvaamat ihmiset erityisen miellyttäviä olleet, raadollisia paremminkin; erityisesti minulle jäi mieleen kaikkien sen keskeisten mieshahmojen enemmän tai vähemmän piilevä misogynia – romaanin naiset olivat kyllä kauniita, elleivät sitten olleet poikkeuksellisen rumia kortisonista turvonneine kasvoineen, mutta miesten palava rakkaus heihin kääntyi pian katkeraksi vihaksi ja kostonhimoksi.
Vain Pip itse pysyi jotenkin näiden kuvioiden ulkopuolella, hän on läpi kirjan Purity-nimensä mukaisesti puhdas, mikä sekin lienee omanlaisensa stereotypia. Muuten kirjan läpi kulkevat viiltävä suru, pessimismi ja illuusiottomuus. ”Maailma, sen olemassaolo, sen jokainen atomi, oli kammottava”, toteaa eräs kirjan keskeisistä henkilöistä aivan tapahtumien lopussa katsellessaan ”kaunista” maisemaa. Mutta onneksi aivan viimeisillä sivuilla on sentään toivoa.
Purity on siis iso kirja, paljon tarinoita, paljon henkilöitä ja paljon viime vuosikymmenien aatteita sisältävä. Minulle se oli oikein palkitseva lukukokemus.
