Eric Hill: Pupen syntymäpäivät

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Puppe ystävineen juhlii syntymäpäiviään. Kaverukset leikkivät piilosta, sankari toimii etsijänä. Minkälaisia piilopaikkoja juhlavieraat ovatkaan keksineet ja onnistuuko Puppe löytämään jokaisen?

Pupen syntymäpäivät edustaa sitä kaikista perinteisintä Puppe-kirjojen osastoa, luukkukirjoja. Vuoden 1983 ensimmäisen suomenkielisen painoksen jälkeen tämä on jo seitsemäs, joten uusia lukijoita tuntuisi riittävän. Sangen tutulta nämä juhlat tuntuivatkin, joten taitanen olla itsekin lueskellut tätä kirjaa joitakin vuosikymmeniä aiemmin.

Mikäs tässä; kyllä Pupen kohdalla nämä klassisimmat versiot toimivat kaikista parhaiten. Vaikka kaksivuotiaamme muuten ei enää Pupen parissa pahemmin aikaa vietäkään, innostui hänkin taas kovasti esittelemään luukkujen sisältöjä pikkusiskolleen. Klassikko on klassikko.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...