Kaikkein klassisin lasten luukkukirja on Eric Hillin Puppe-sarja. Sarjan kirjat olivat itselle lapsena kaikkein rakkaimmat ja niiden vetovoima siirtyy sukupolvelta toiselle. Pupen kurkistusluukkukirja on suunnattu kaikkein nuorimmille lapsille.
Puppe on iloinen pieni koira, jolla on tapana joutua seikkailuun ystäviensä tai perheensä kanssa. Kirjan tyyli on hyvin lämminhenkinen ja kuvitus on hyvin rauhallista.
Tällä kertaa juonen sijaan jokainen sivu on erillinen asiansa, mitä lapsi voi oppia. Valtaosa näistä on tavanomaisimpia ensimmäisiä opetuksia: asioiden muotoja, värejä ja lukuja. Ainoa erikoisempi opeteltava on vastakohdat, joka on omasta mielestäni paras aukeama koko kirjassa.
Minua yllätti luukkujen määrä. Lähes joka aukeamalta löytyy peräti viisi luukkua, joiden sisältöä lapsi voi arvailla. Luukkujen takaosat on hyötykäytetty kirjoituksella, mikä on tietysti parempi kuin ei mitään. Aikuiselle luukun takaosan lukeminen on hankalaa, lapsen pitäessä luukusta kiinni. Siksi itse olisin toivonut luukkujen takaosaankin lisää jänniä kuvia ja teksti-osiot kirjan perussivuilla.
Monet uudemmat luukkukirjat ovat menneet Puppe-kirjoista ohi mekaanisesti. Esimerkiksi Jane Fosterin Leikitään ja Tehdään kasvimaa ovat täynnä erilaisia sivuvempaimia. Lastenkirjan vetovoimaisuus ei kuitenkaan ole sidonnainen siitä, kuinka monimutkaisia luukut ovat.
Kokonaisuutena Pupen kurkistusluukkukirja toimii varmasti jokaiselle pienelle lapselle.