Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun Suomen jalkapallomaajoukkueesta kertovaa kronologista historiikkia lukee jalkapallofanin silmin, on jonkinlainen pelko takaraivossa jyskyttämässä koko ajan. Toki on tunnettua, että Suomi ei ole koskaan selvinnyt jalkapallon arvoturnaukseen (ellei sellaiseksi lasketa olympialaisia, joissa Suomi on pelannut kahdesti, vuosina 1912 ja 1980), joten odotukset voitoista eivät ole tietenkään lähtökohtaisestikaan kovin korkealla. Mutta pahat merkit olivat ilmassa, kun tartuin ensimmäisen kerran Antti Eerolan tuoreeseen opukseen Punapaidoista Huuhkajiksi. Avasin kirjan sattumanvaraiselta sivulta, ja eikös siinä heti maalivahti Teuvo Moilanen parkunut tuskaansa Helsingin Olympiastadionilla vesisateessa 11.10.1997!
Kirjan lukeminen oli melko raskasta. Ei Eerolan teksissä mitään vikaa ole – hän käy läpi olennaisesti kaikki Suomen maajoukkueen ottelut aina vuodesta 1911 alkaen värittäen tekstiään mielenkiintoisten pelaajien lyhyillä henkilökuvilla ja muilla pikku tapauksilla historian lehdiltä. Kiehtovia ovat erityisesti varhaisen amatöörimaajoukkueajan monipuoliset persoonat, jotka harrastivat useampia lajeja tai toimivat näkyvästi myös jalkapallon ulkopuolella. Esimerkiksi Eino Soinio paitsi pelasi, kirjoitti myös sanomalehtiin raportteja otteluista, joissa itse oli mukana. Muutenkin vanhoista Palloliiton toimintakertomusten sitaateista kuultaa lähes hellyttävä harrastelijamaisuus.
Kuitenkin, mitä lähemmäs 1990-lukua aloin tulla, sitä enemmän minun oli kerättävä rohkeutta, jolla voisin kohdata tuon synkistä synkimmän illan uudelleen. Kaikille jalkapalloa seuraaville suomalaisille tuohon yhteen hetkeen tiivistyy koko Suomen maajoukkuejalkapallon syvin olemus. Eerolan sanoin:
Unkari antoi kulmansa, ja voi sitä paniikin määrää Suomen puolustuksessa. Paatelainen yritti vetäistä pelivälineen turvallisemmille vesille, mutta osui huonosti palloon, joka tuli Hyypiälle. Tämä ei osannut palloa odottaa ja potku lähti Ylösen kautta kohti omaa maalia. Pallo ohitti maalivahti Moilasen, mutta maaliviivalla seisonut Mahlio sai torjuttua maalin. Valitettavasti Mahlion purku osui maalivahti Moilasta suurin piirtein persuksiin ja painui siitä maaliin.
Suomen rämpiessä kohti jälleen uutta karsintapettymystä on kuitenkin muistettava, että huonomminkin on mennyt. Esimerkiksi koko 1940-luvulla Suomi voitti tasan yhden maaottelun, senkin loppuvuodesta 1949. Vuosikymmenien ajan pelatussa Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa Suomelle oli useimmiten tarjolla pelkkiä jäännössijoja. Tämän me kaikki tiedämme, ja tästä me haluamme lukea. Olemme me outo kansa.
