Miehenä vissiin väärässä kirjassa kädet, kengät väärissä jaloissa kuin lapsena, varsinkaan kun en tunne olevani sellainen mies, miksi tekijä miehet mieltää: vallanhimoisiksi naisten alistajiksi. Tietenkään en kiellä, etteikö tekijä olisi oikeassa – yleisesti ottaen.
Kyllä minä silti tästä kirjasta pidin: tämmöisiä ärsykkeitä enemmän! Ja kannestakin pidin.
Tekijä on Minna Maijala, Minna Canthista väitellyt tohtori. Viiden esseen voimin hän oikeaksi todistaa naisen miestä vähäisemmän aseman tässä patriarkaalisessa maskuliinisessa Suomessa, muusta maailmasta puhumattakaan. Mies vie ja nainen vikisee – niin se on mennyt ja yhä valitettavasti menee.
Miesvalta jyllää jopa kirjallisuuden ja muun kulttuurin kentillä, vaikka kuluttajista valtaosa naisia. Alkaen Helsingin yliopiston opettajistosta jatkuen Helsingin Sanomien kirja-arvostelijoihin.
Entä mielenterveys, vaikkapa psykoterapia: lääkärit miehiä – potilaat naisia, pääosin. Entä rakkaus, tikunnenässä media: ’Rakkauden roolijako on kulttuurissamme voimakkaasti sukupuolitettu, bell booksin mukaan erityisesti populaarikulttuurissa rakkaus kuvataan naisten projektiksi, kun taas miehet ottavat sen vastaan ja sopeutuvat – – – Naiselle on jäänyt rakkauden arkkitehdin ja suunnitteluvastaavan rooli.’
Miehet kirjoittavat tietokirjoja rakkaudesta, naiset – arvatkaas! Niin: naiset kirjoittavat kirjoja puuttuvasta rakkaudesta, miehet paljosta/koetusta rakkaudesta.
Maijalan kirjassa on siis viisi esseetä, joissa kaikissa mukana Minna Canthin 150 vuotta sitten kokema henki, joka ei vuosien myötä ole vanhentunut.
Yksi esseeotsikko pompahtaa ylitse muiden, otsikkona: Miehiä vai ihmisiä? Piruuttanikaan en Maijalan näkemystä kerro – tai onko se yllä kertomastani luettavissa? Käykääs noutamassa vastaus Punaisista kengistä.
Vai paljastaako kirjan kannen etulieve kenties vastauksen: Maijala on Canthin tavoin yhteiskuntakriittinen, mutta myötätuntoinen ihmisiä kohtaan.