Rick Riordan: Punainen pyramidi

Punainen pyramidi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rick Riordanin antiikin mytologiaan uppoutuvat  Percy Jackson -kirjat ovat varmaankin jo monille nuorten seikkailukirjojen ystäville tuttuja. Ilouutisena voidaankin kertoa, ettei Riordanin ystävien tarvitse Percy Jacksonit kahlattuaan vaipua epätoivoon, sillä Riordan on kirjoittanut myös Egyptin mytologiasta kertovaa Kanen aikakirjat -sarjaa.

Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Punainen pyramidi, ja toinen osa Liekehtivä valtaistuin ilmestyi suomeksi äskettäin. Sarja kertoo teini-ikäisistä sisaruksista Carterista ja Sadiesta, jotka ovat eläneet äitinsä kuoleman jälkeen erikseen. Eräänä päivänä heidän egyptologi-isänsä vie heidät British Museumiin, jossa alkaa tapahtua kummia.

Pian Sadie ja Carter saavatkin huomata olevansa keskellä hengenvaarallista seikkailua, joka saattaa pahimmillaan johtaa maailmanloppuun. Mikään Sadien ja Carterin elämässä ei ole enää ennallaan, vaan he joutuvat tutustumaan heille ennestään tuntemattomien jumalien ja faaraoiden maailmaan, jossa heidän perässään seuraa jos jonkinlaisia murhanhimoisia hirviöitä.

Mitä Carterin ja Sadien vanhemmat olivatkaan jättäneet kertomatta heille? Entä onko heidän mystisesti museon lattian alle arkussa kadonnut isänsä enää mitenkään pelastettavissa? Ja mistä johtuvat heidän omituiset uudet kykynsä?

Rick Riordanin kirjat ovat olleet viime vuosina nuorten suosiossa, ja Punainen pyramidi -kirjaa lukiessa onkin helppo ymmärtää syy siihen. Kirja on täynnä seikkailuja, huumoria, jännitystä ja mytologiaa, ja kirjailija osaa kirjoittaa todella mukaansatempaavasti. Seikkailun ohella lukija saa valtavan annoksen tietoa Egyptin mytologiasta.

Omaan makuuni seikkailua oli kirjassa hieman turhan paljon ja olisin kaivannut rauhallisempiakin kohtia, mutta uskon kirjan toiminnallisen juonen vetoavan erityisesti poikiin. Riordanin kirjoja voisikin tarjota vaikkapa niille nuorille, jotka innostuivat Harry Potterista, mutta eivät ole sen jälkeen löytäneet oikein mitään kiinnostavaa luettavaa. Kirjailija osaa rakentaa koukuttavan juonen ja ensimmäinen kirja loppuukin niin jännittäviin tunnelmiin, että seuraavaan osaan tarttuu vauhdilla saadakseen tietää miten tarina jatkuu.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...