Mikäpä sen parempi kesäkirja kuin teos, joka alkaa helteisestä veneretkestä. Elokuisesta retkestä siirrytään sujuvasti toiseen helteiseen päivään parinkymmenen vuoden taakse ja sieltä vieläkin taaemmas sinne, mistä kaikki alkaa.
Pirkko Saision omaelämäkerrallinen Punainen erokirja kuljettaa mukanaan aikatasot 70-luvun alusta 2000-luvulle, ensimmäisistä haparoivista rakkauksista Sunnuntai-lapseen ja vieläkin pidemmälle. Finlandia-palkittu teos kertoo yksikön kolmannessa persoonassa hänestä, joka etsii itseään ja seksuaali-identiteettiään kiihkeällä 70-luvulla. Tarina etenee Hämeentieltä yliopistolle, Ylioppilasteatteriin, teatterikorkeakouluun, synnytyssairaalaan ja lopulta seesteisiin hellepäiviin saaristossa. Välissä seikkailee sikaria polttava Bertol Brecht ja pohditaan antiikin Kreikan ihmeitä.
Saision kirjoitustyylissä on lämmintä sarkasmia. Kielen rytmi on ilmava, koska tilanteet piirtyvät lyhyin toteamuslausein. Rivien välit ovat täynnä paradokseja, kun tiedetään, mitä pitäisi tehdä ja toimitaan sitten juuri toisin. Teksti lipuu sivuilla väljästi, mikä vain lisää tarinan intensiteettiä. Aikatasot nivoutuvat, kun samassa kappaleessa kerrotaan samojen ihmisten kohtaamisista eri vuosiymmeninä. Pitkä aikaväli mahdollistaa jälkiviisauden, mutta myös ironisen suhtautumisen nuoren ihmisen eksyksissä oloon.
Halusiko hän?
En tiedä. Tiedän.
Halusi.
Halusin pois varjosta.
Halusin mukaan punertavaan, reunoiltaan paisuvaan myrskyyn.
Oman seksuaali-identiteetin löytäminen on erityisen jännittävää ajalla, jolloin homoseksuaalisuus kuului vielä Suomen rikoslain piiriin. 1970-luvulla kaikki oli poliittista, ja erityisesti sitä oli ylioppilasteatteri. Siellä homoseksuaalisuus oli tavallisempaa kuin teatterikorkeakoulussa, jossa konflikteilta ei lopulta vältytty. Opiskeluajasta on kuitenkin päästy yli: samainen laitos on myöhemmin Saision työnantaja.
Punainen erokirja kertoo pohjimmiltaan taiteellisten ambitioiden löytämisestä ja inspiraation synnystä sekä tietysti rakkaudesta, rakkauksista. Teoksen punaisuus onkin sekä rakkauden että politiikan väri. Saision tyyli ja itseironia ovat pettämättömiä ja saavat minut palaamaan teokseen aina uudelleen.