”Aina kun juon aamukahvia, muistan Suomen metsät.” Näin alkaa kirjan tekijän esipuhe. Puiden salattu elämä ei kuitenkaan kerro suomalaismetsistä, vaan metsistä ja puista saksalaisnäkökulmasta, mutta aihe on luonnosta kiinnostuneelle suomalaiselle täysosuma.
Kirjoittaja kuvaa puiden elämää hitaaksi ja ehkä juuri siitä syystä ihminen ajattelee helposti puiden vain olevan paikoillaan tekemättä mitään. Lukiessa kuitenkin paljastuu, että puiden elämässä tapahtuu paljon, aikajänne vaan on erilainen. Pitkäikäinen puu on 100-vuotiaana vasta kouluiässä ja sen elämä saattaa jatkua vielä kaatamisen jälkeenkin. Onhan lahoavalla puulla vuosisatoja tärkeä rooli metsän ekosysteemissä.
Kirja on täynnä mielenkiintoisia kysymyksiä puun määritelmästä lähtien. Mitä kasvatusperiaatteita puilla on? Miten vesi voi kulkeutua kymmenien metrien korkeuteen puiden juurista latvoihin? Onko kanto vielä puu? Kaikkiin kysymyksiin ei löydy varmoja vastauksia edes tieteestä ja tutkimista riittää loputtomasti. Koen kirjan enemmän kysymysten herättäjäksi kuin niihin vastaajaksi.
Teos pitää aiheesta kiinnostuneen otteessaan alusta loppuun. Puista saisi näyttävän kuvakirjan, mutta Peter Wohlleben luottaa teksiinsä, sillä siinä ei ole kuvia eikä taittoerikoisuuksia.