Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
– Avatkaa heti! Täällä on GPU.
Huoneeseen tuli kolme miestä, kahdella GPU:n sotilaallinen univormu ja aseina revolverit, kolmannen ollessa punakaartilainen, kivääri olalla. Seisoin heidän edessään, ylläni yöpaita ja jalassa kangastohvelit.
Vankeuskierre edessä. Tosi tarina, jonka ensimmäisen kerran julkaisi suomeksi Karisto vuonna 1936. Tiedemies kalateollisuuden alalta, iktyologi Vladimir Tshernavin (1887–1949), kertoo ankeista vankeusajoistaan Leningradin Špalernajan ja Krestyn vankiloissa sekä pohjoisen Solovetskin vankileiriltä, jossa hän pääsi vapaampiin oloihin pian saapumisensa jälkeen kalatalousasiantuntijuutensa ansiosta. Hänen onnistui paeta perheineen Suomeen, eikä vankeusaikaa kertynyt kuin puolitoista vuotta 1931–1932.
Eletään aikoja, jolloin bolševikit murskaavat ja tuhoavat ennen kaikkea kulakit, papit ja kaikki sivistyneet, koulutuksen saaneet ihmiset työläisten tieltä loisimasta. Kuulustelut, kidutukset, rääkkäykset monine variaatioineen ovat jokapäiväistä kuultavaa, nähtävää ja koettavaa tila-ahtauksineen, ”juoksuhihnoineen” ja ”täikoppeineen”, johon on sullottu pari-kolmesataa ihmistä, miehiä, naisia ja lapsia sekaisin:
Ja kuumuutta ihan riivatusti! Ahdinko on niin kova, ettei mahdu edes istumaan, saatikka makaamaan. Minut tyrkättiin sisään, enkä voinut muuta kuin seisoa. Väkijoukko huojuu lakkaamatta edestakaisin – kasvot punaisina, silmät pullistumassa ulos kuopistaan. Kamalaa!
Tuon kertoi mies, joka palasi neljän vuorokauden jälkeen takaisin Tshernavinin ahtaaseen vankikoppiin, täysin muuttuneena.
Tshernavin kirjoitti kirjan vankeusajoista heti tuoreeltaan paettuaan Suomeen elokuussa 1932 ja muutettuaan pari vuotta myöhemmin Englantiin, siis jo paljon ennen Solženitsynia ja muita Neuvosto-Venäjän myöhempiä vankileirikuvauksia.
Itse paosta Puhun äänettömien puolesta -kirja ei kerro, ainoastaan paon tarkoista suunnitelmista Muurmannin alueella, jossa Tshernavin pääsi vankeusajan loppupuolella, liki vapaana miehenä, tekemään tutkimuksia rautakalojen hyödyntämisestä karjarehuksi Karjalassa. Paosta kertoo hänen vaimonsa Tatiana Tshernavin kirjassaan Escape from the Soviets, jota ei valitettavasti ole suomennettu.
Vladimir Tshernavinin kirja on dokumenttia ankeista olosuhteista vankiloissa ja puristavan hyisistä elämisen oloista, ainaisesta pidätetyksi tulemisen pelosta Neuvosto-Venäjällä 1930-luvun alkupuolella. Ennen kaikkea tekijä painottaa sivistystä saaneiden kansalaisten totaalisesta ajojahdista ja intelligentsijan murskaamisesta, missä GPU (salainen poliittinen poliisijärjestö ja santarmihallinto) käyttää kaikkein raskaimmat ja raaimmat keinonsa tunnustuksia puristellessaan.
Tietysti sopii Navalnyi ja moni muukin tapaus mielessä miettiä, onko mikään muuttunut tuossa laajassa valtakunnassa.
Englanninkielinen I Speak for the Silent Prisoners of the Soviets on luettavissa Internet Archivessa.