Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tähän kirjaan tarttuminen vei aikansa; jouduin palauttamaan sen kirjastoonkin ja lainaamaan uudestaan. Tiedän kyllä, miksi välttelin lukemista. Halusin vältellä häpeää, syyllisyyttä ja oman tekopyhyyteni paljastumista. Elisa Aaltola kirjoittaa siitä, millä tavalla eläimistä puhumme, miten eläimiin liittyvät sanavalinnat ohjaavat asenteita ja suhtautumista eläimiä kohtaan.
Alussa oli sana. Sana ei ollut Jumalan vaan ihmisen luoma. Se muuttui lihaksi, valutti verta, oikeutti väkivaltaa ja tyhjensi luontoa elämästä. Siksi sanaa oli tutkittava – ja siksi se oli korvattava uudella tavalla puhua, kuunnella ja vaieta.
Puhe eläinten puolesta -kirjan esseet pursuavat väkivaltaa, traumoja, kärsimystä. Ne ovat kuitenkin kokemuksia, joista ei puhuta. Kun uutisoidaan metsäpalosta, voidaan kertoa viiden kuolleen. Viiden ihmisen, niin, mutta entä kaikki metsän eläimet? Hekö selviytyivät kuin ihmeen kaupalla raivoisasta metsäpalosta, vai eikö heitä lasketa? Eikä tietenkään lasketa, koska eläimethän eivät ylipäänsä tunnu kuolevan (poislukien lemmikit ja jotkut muut harvat yksilön aseman saavuttaneet eläimet). Tuotantoeläimiä ei tapeta, saati murhata; heidät ”poistetaan”. Suurten määrien tehotuotannossa eläimet näyttäytyvät loputtomina ja yhtenäisenä kokonaisuutena.
Aaltola liittyy sisältövaroituksia vastaan puhuvaan joukkoon. “Epämiellyttävien tuteiden välttely [on] kammottava virhe”, Aaltola toteaa, ja jatkaa, että on toki järkevää itsesuojelua olla altistamatta itseään loputtomasti puheelle muiden ahdingosta, mutta väistelemällä kokonaan negatiivisia ja epämukavia tunteita, tulee väistelleeksi myös niiden kantamia varoituksia ja viestejä. Sulkemalla silmänsä ja korvansa eläinten kaltoinkohtelulta tulee mahdollistaneeksi sen jatkamisen. Todellisuudesta muodostuu yksipuolinen kuva, jos epämukavista asioista kertovat vaiennetaan. Tiedän kyllä, ketkä haluaisivat hiljentää Aaltolan ja olisivat hyvin tyytyväisiä, jos hänen nostattamiaan ikäviä tunteita ei kenenkään tarvitsisi enää kokea.
Ikäviä tunteita Puhe eläinten puolesta nimittäin herättää. Loogiset argumentit ovat eläinten puolella: minusta on kiistatta selvää, että on väärin tuottaa eläimille kärsimystä. On väärin tuottaa uusia eläinyksilöitä vain siksi, että niitäkin voi piinata lihantuotannon vuoksi. Siitä huolimatta ostan itsekin jauhelihapaketteja, kananmunia ja maitotuotteita. Se on raskas kokemus, ja toki sen on syytäkin olla. Ei tuotantoeläimilläkään helppoa ole.
Aaltola on tärkeä. On hyvä, että joku kirjoittaa nämä asiat ja hahmottelee mahdollisuuksia käyttää kieltä toisella tavalla, joka olisi ymmärtäväisempi ja ystävällisempi toisenlajisia kohtaan. Hyvä, että joku puhuu eläinten puolesta. Se, miten raivokkaasti Aaltolaa vastustetaan, kertoo omaa kieltään tämän työn tarpeellisuudesta.
En siis halua kritisoida kielen käyttöä vaan sille annettua ylivaltaa. Kielestä ei tarvitse, tule tai edes voi päästää irti, mutta sen ensisijaisuutta on paikoittain arvioitava uudelleen. Tämä ei tarkoita kielen hylkäämistä vaan myös ei-kielellisen tunnistamista.
