Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruotsalainen Liv Strömquist on tunnettu ja arvostettu sarjakuvataiteilija ja feministi. Prinssi Charlesin tunne pureutuukin vimmalla länsimaisen kulttuurin ytimessä vellovaan patriarkaattiin.
Jo alku on mainio. Se esittelee neljän koplan: neljä korkeasti palkattua tv-koomikkoa, joissa kaikissa on jotain yhteistä. Tim Allen, Jerry Seinfeld, Ray Romano ja Charlie Sheen – kaikkien huumori tv-sarjoille on ominaista asetelma, jossa nainen haluaa päästä miehen lähelle ja mies kokee tämän rasittavaksi (tästä asetelmasta löytää halutessaan esimerkkejä aivan loputtomasti).
Tästä Strömquist pääsee – lähdeviitteiden kera! – esittelemään sosiologi Nancy Chodorowin tutkimuksia psyykkisistä häiriöistä, joita esiintyy heteronormatiivisissa, stereotyyppisen patriarkaalisissa perheissä kasvavilla lapsilla. Miten mennään vinoon, kun äiti huolehtii lapsista ja ylläpitää emotionaalisia suhteita, ja isä on töissä tai muuten etäinen.
Miehet kuitenkin tarvitsevat naisia voidakseen toimia itsenäisesti. Tuloksena miehet ovat rakkaussuhteissa naisiin, mutta ylläpitävät suhteissa jatkuvasti torjuntaa ja etäisyyttä. Ei tarvitse kovin perusteellisesti katsella kun huomaa, että tällainen kuvio toistuu usein – ja luonnollisesti tässä häiriintyneessä tilanteessa miehen käytösmalleilla on korkeampi status kuin naisen.
Tämä on, mikä parasta, vain alkua. Albumista löytyy muun muassa Hoivaa miestä -MM-kisojen voittaja, Meidän kaikkein rakkaimmat seksinostajamme -katsaus (Hugh Grantin faneille varoitus jo ennakkoon), näkemyksiä avioliiton ja rakkauden historiaan ja varsin reipashenkistä rakkauskäsitysten tuuletusta. Kulttuuriviittaukset ovat paikoin vähän turhan ruotsalaisia, mutta ruotsalaisten sankarien paikalle on onneksi melko helppo kuvitella kotimaisia viihteen ja kulttuurin kentän sankareita.
Prinssi Charlesin tunne ravistelee heteronormatiivisia näkemyksiä ja patriarkaattia. Suosittelen, etenkin miehille. Olisipa ollut hyödyllistä, jos olisin saanut tämän luettavakseni jo parikymmentä vuotta sitten, olisi ehkä joiltakin pahimmilta nuoruuden pässeilyiltä välttynyt. Ainakin tästä saa hyvää keskustelunaihetta omien lasten kanssa, jospa seuraava sukupolvi saisi vähän paremmat lähtökohdat ihmissuhteisiinsa.
