Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto

Prikaatin kosto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Prikaatin kosto on jo yhdeksäs Takamäen murharyhmästä kertova rikos­romaani eikä tahti tunnu ainakaan hellittävän. Vaikka kyseessä tavallaan onkin sarja, jokainen kirja on luettavissa täysin itsenäisenä kokonaisuutena.

Pääkalloprikaati on jengi, jonka eräs merkittävä jäsen pääsee vankilasta ja alkaa pistää porukkaa järjestykseen. Tarkoituksena on päästä kunnon jengin maineeseen, uskollisuusvaloja vannotaan ja jengi on valmis kostamaan kenelle tahansa omiensa puolesta. Kovemmin, vihaisemmin, julmemmin.

Rahaakin tarvitaan, joten pieneen huumekauppaan on kuitenkin pakko sotkeutua. Muutakin pientä tulee häsläiltyä eikä aina lain oikealla puolella. Tässä vaiheessa jo asiat alkavatkin olla varsin sekaisin; jengi ja poliisi ovat molemmat hiukan hukassa. KRP tulee mukaan ja toiminta muuttuu entistäkin synkemmäksi, kovemmaksi ja rujommaksi. Henki ei ole paljon arvoista, kenenkään.

Jarkko Sipilä on kirjoittanut jälleen aidonoloisen, kovaksikeitetyn dekkarin, josta ei vauhtia ja tilanteita puutu. Vaikka tämä tyyli ei ole itselleni aivan mieluisinta, tämäkin tuli luettua yhdeltä istumalta. Sen verran kiihkeää kerrontaa ja käänteitä on tiedossa. Suositeltavaa kesälukemista kovien dekkareiden ystäville.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...