Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Guy Standingin The Precariat : The New Dangerous Class on vuonna 2011 julkaistu tietokirja, joka argumentoi, että uusliberalistinen politiikka on tuottanut kokonaan uuden poliittisesti vaarallisen alaluokan.
Kirjan mukaan prekariaatti on pätkätyöntekijöistä koostuva luokka ihmisiä, jotka pirstaloisen työnkuvansa vuoksi eivät mahdu perinteiseen työväestön luokitukseen. Tämän takia prekariaatilla ei ole yhteistä identiteettiä tai poliittista edustusta, joka voisi turvata heidän oikeuksiaan, tehden heidän sosiaalisesta asemastaan epävarmaan tai hauraan (”precary”).
Kirjailijan mukaan 1970-luvulla aloitettu uusliberalistinen projekti ”joustavien” työmarkkinoiden luonnissa tuhosi perinteisen työväestön vakituisen työn mallin, joka oli koko hyvinvointivaltion yhteiskuntasopimuksen pohja. Uuden politiikan nimeen kaikki pyrittiin kaupallistamaan, jopa yritysten sisäiset rakenteet, jolloin viimeisetkin rippeet paternalistisesta yrityksestä, jonka työntekijät ovat kuin perhe, romutettiin.
Nyt yritykset ja niiden työntekijät ovat vain kokoelma mekaanisia osia, joita voidaan vaihtaa keskenään tehokkuuden maksimoimiseksi. Suurin osa työstä on vähitellen muuttumassa alipalkatuksi pätkä-, kausi- ja alihankintatyöksi. Kirjailijan mukaan tällaiset pirstaleiset työmarkkinat aiheuttavat lukuisia vieraantumiseen liittyviä psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, jotka pidemmällä aikavälillä voivat uhata itse koko järjestelmän olemassaoloa.
Standin maalaileekin dystopiamaisen vision, jossa jättiläismäiset kansainväliset korporaatiot liikuttelevat miljoonia alipalkattuja kausityöntekijöitä ympäri maailmaa, aiheuttaen etnisiä ja sosiaalisia jännitteitä. Kun joutuu kilpailemaan oman maan sisällä toisia pätkätyöntekijöitä vastaan, kärsivällisyyttä kilpailla maahanmuuttajien tai naisten kanssa ei ole. Tämä jännittynyt työmarkkina tuo turhautumista, joka heijastuu äärioikeiston kannatuksen kasvuun ja muuhun poliittiseen levottomuuteen, kuten mellakoihin ja terrorismiin.
Standing jatkaa, että maiden hallitukset yrittävät korjata uuden talousjärjestelmän jättämän ammottavan aukon verovaroissa, pakottamalla työttömiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä hankkimaan lähes turhia ja alipalkattuja töitä ja markkinaehtoistamalla erilaisia sosiaalisia palveluita. Koska vakituisia töitä ei ole, työttömiä on valtava määrä.
Varmistaakseen, etteivät työttömät ja muut sosiaaliturvan varassa elävät ”huijaa” järjestelmää, valtion on lisättävä massavalvontaa, jolloin on yhdentekevää ovatko fasistit päässeet valtaan vai ei, yksilönvapaus on kuitenkin romutettu. Lopulta ihmiskunta on syöksynyt äärikapitalistiseen teknofeodalismiin.
Lukiessa tätä kirjaa tuli mieleen George Orwellin Vuonna 1984 -romaanin pahiksen kuuluisa lause: ”jos haluat kuvitella tulevaisuuden, voit kuvitella saappaan, joka polkee ikuisesti ihmiskasvoja”, mutta Standingin kirjassa tämä saapas ei ole stalinistisen hirmuhallinnon jalkine, vaan kansainvälisen korporaation kiiltävä ja trendikäs design-brändituote.
Guy Standing ei tyydy vain kuvaamaan, miten prekariaatti syntyi ja voi kehittyä tulevaisuudessa, vaan miten kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat johtuvat uusliberalistisen politiikan aiheuttamasta työn pirstaloitumisesta. Kirjailija ottaa kantaa niin ilmastonmuutokseen, masennukseen, miesten ja naisten eri tavalla heikentyneeseen asemaan työmarkkinoilla, maahanmuuttoon, nuorten miesten radikalisoitumiseen, valistusarvojen ja sivistyksen kuolemaan, pseudotieteen ja huuhaauskomusten leviämiseen, yliopisto-opiskelijoiden infantilisoitumiseen, eläkepommiin, syntyvyyden romahdukseen, vankipopulaation kasvuun, massavalvontaan ja jopa geenimuunteluun.
Yllätyinkin, miten moni ilmiö on kärjistynyt juuri niin paljon kuin tässä kirjassa esitetään, mutta samalla miten kirjailija on onnistunut selittämään vasemmistolaisesta vinkkelistä jokaisen ongelman.
Näin lähes kymmenen vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen vaikuttaa siltä, että sen kauhuvisiot ovat toteutumassa. Äärioikeisto on nousemassa ympäri maailmaa, nuoriso on niin vieraantunutta ja ahdistunutta, että monet purkavat sen massamurhilla ja terrori-iskuilla, Ranskassa keltaliivit ovat useita kuukausia mellakoineet, maahanmuuttajien ja pakolaisten määrä on lisääntynyt ja lukuisat hallitukset ovat yrittäneet toteuttaa erilaisia työttömien ”aktivointipolitiikkaa” ja yksityistää julkista sektoria tuhoisin seurauksin.
Tätä kirjaa voitaisiinkin pitää vasemmiston ajankohtaisena vastauksena laajoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Arvioin aiemmin Matti Pursiaisen kirjan Paska Suomi (2017), tämä Standingin kirja on hyvä kontrasti siihen. Yhden miehen utopia on toisen painajainen. Kuten Pursiainen, Standing ei vain valita, miten kaikki on päin persettä, vaan tarjoaa konkreettisia ratkaisuja, joista merkittävin on perustulo ja tietenkin myös koko uusliberalistisen järjestelmän purku ja korvaaminen libertaarisella sosialistisella demokratisoinnilla. Kirjailija argumentoi siis anarkististen paikallisrakenteiden puolesta.
Annan pisteet myöskin sille, että tässä kirjassa onnistuttiin rakentamaan kokonainen antikapitalistinen teoria lähes mainitsematta Karl Marxia. Standing oikeastaan mainitsee saksalaisen filosofin vain kerran ja sekin on kritisoidakseen häntä. Standingin mukaan nykykapitalismi on täysin erilainen kuin 1800-luvulla, joten on turha takertua vanhoihin käsityksiin ”yhtenäisestä” työväenluokasta. Samalla kirjailija julistaa perinteisen hyvinvointivaltion ja ammattiliitot kuolleiksi. Uusi prekariaatteihin perustuva työväenliike ja politiikka on perustettava globaaleihin ja samaan aikaan paikallisiin rakenteisiin, jos halutaan estää maailman palautuminen feodalismiin.
Kirjan uskottavuutta lisääkin se, että tämä kirjoitettiin ennen Bastian Obermayerin ja Frederik Obermaierin kirjaa Panaman paperit (2016) jonka lopussa varoitetaan, että jos veroparatiiseja ei kitketä, ihmiskunnan tulevaisuus on paluu feodalismiin.
Vaikka Standingin teoria on melko uskottava, tästä kirjasta puuttuu lähes kokonaan varsinaisen akateemisen tutkimuksen tuottama data. Tämä kirja onkin enemmän populaarimpi esitys teoriasta kuin varsinainen akateeminen tietokirja. Silti kaipaisin edes lähteiksi muutakin kuin kansalaisjärjestöjen ja ajatuspajojen tuottamaa tutkimusta ja erilaisia valikoituja lehtiartikkeleita. Joskus kirjailija vain väittää asioita, joista kaipaisi parempia perusteluja tai tietoa, kuka niin on väittänyt ja missä? Tämä syö kirjan uskottavuutta jonkin verran.
Yleensäkin epäilen mitä tahansa teosta, joka yrittää selittää kaikki maailman ongelmat yhdellä kaiken kattavalla teorialla. On tämä silti uskottavampi kuin se, että ihmiset ovat feminististen juutalaiskommunistien salaliiton aivopesemiä uhreja tai että eri ihmisryhmien sekoittuminen on aiheuttanut alamäen.
Guy Standingin The Precariat: The New Dangerous Class on todella vetävästi kirjoitettu tietokirja nyky-yhteiskuntamme ongelmista, joka tarjoaa yhä tuoreen vasemmistolaisen vaihtoehdon niille, mutta teos on enemmänkin ponnahduslauta tarkempaan tutkimukseen kuin ensisijainen lähdeaineisto.