Port Sudan on Sudanin ainoa kelvollinen syvänmerensatama. Siellä vaikuttaa jos jonkinmoisia kyynisiä ja elämänsä tuhlanneita seikkailevia sieluja, ja heidän joukossaan omassa rakkaudessaan pettynyt kertojamme, joka maailman meriä riittävän kauan kierrettyään tunsi löytäneensä päätepisteensä tarkoituksettomuudelleen. Tänne – hiostavaan helteeseen – saapuu tieto hänen nuoruudenystävänsä, kirjailija A:n kuolemasta sekä hänen viimeinen, vain otsikon sisältävä kirjeensä kertojalle. Kertojan on pakko palata Pariisiin ottamaan selvää vanhan ystävänsä viimeisistä vaiheista. Pariisi ei ole enää aivan sama kuin neljännesvuosisata aiemmin, vai onko sittenkin?
Pitkästä aikaa harhailin kirjastossa vailla suunnitelmaa, ja käsiini osui jonkin hyllyn päästä Olivier Rolinin Port Sudan. En ollut koskaan kuullutkaan kirjailijasta, mutta ehkäpä julkaisu Keltaisessa kirjastossa toimi jonkinlaisena referenssinä ja vinkkaamaton Maahaaste-maa toisena. En todellakaan joutunut pettymään, sillä Port Sudan osoittautui helmeksi.
Olivier Rolin kirjoittaa kauniisti vanhasta ystävyydestä ja erityisesti suuresta, hulluksi tekevästä rakkaudesta, jonka ero ainiaaksi turmelee. Jättävä osapuoli ei koskaan voi saada anteeksi, ja kaikki muistot värittyvät jätetyksi tulemisen tuskan kautta. Port Sudanin riipivä erokuvasto oli niin väkevää, että se tuli minulla uniin. Koska kirjan kertojalla on lähinnä aihetodisteita vanhan ystävänsä kohtalosta, joutuu hän sepittämään tarinan naisesta, joka on syyllinen kaikkeen pahaan.
On hienoa osua tällaisiin sattumanvaraisiin kirjallisiin herkkuihin. Toisin kuin monet muut – hyvätkin – romaanit, onnistui Rolin siis paitsi viihdyttämään, myös koskettamaan minua. Port Sudanille yllätyssuositus!