Nelihangan mahtisuku on hallinnut kovin ottein Utsjoen poromiesten laitumia jo monen sukupolven ajan. Perheen pää Jonás-Guhtur on tottunut saamaan tahtonsa läpi tarvittaessa keinolla millä hyvänsä. Mutta nyt ikääntyvä nokkamies johtokuntineen on ennennäkemättömän haasteen edessä: oma esikoispoika Jouni-Sammeli on kääntynyt isäänsä ja tämän organisaatiota vastaan. Jouni-Sammelin perustama liivijengi Ahma SC ottaa mallinsa suoraan moottoripyöräkerhoilta. Utsjoen kairoissa ajopeleinä ovat vain tietenkin moottorikelkat ja mönkijät.
Jouni-Sammelin suunnitelmana on mullistaa koko saamelaisten perinteinen elinkeino, ja hän on visiossaan vahva. Salaisen suunnitelman esteenä on tietenkin isän paliskunta ja myös virkavalta, sillä eiväthän liivijengin varainhankintakeinot aina ihan päivänvaloa kestä. Onneksi Utsjoen (molemmat) poliisit toisen polven nimismiehen Teppo Mularin johdolla ymmärtävät, että asioilla on aina vähintään kaksi puolta, eikä yhden tai kahden saamelaisporukan narauttaminen rötöksistä välttämättä palvelisi alueen yhteistä etua.
Mikko-Pekka Heikkinen on kirjoittanut tähän asti parhaan romaaninsa (vaikkeivät aiemmatkaan mitenkään kehnoja olleet). Poromafia on huima veijariromaani elintilasta taistelevista väkivaltaisiksikin äityvistä jengeistä. Tarina ei sinänsä ole mitenkään erityisen koominen, mutta Heikkisen kerronnan ihailtava rentous ja mainiosti tyypitellyt henkilöhahmot tekevät lukukokemuksesta yksinkertaisesti nautinnon. Löytyy teltassa asuvaa kansanedustajaa, erämaassa golfaavaa poliisia, biisonikuiskaajaa, marihuanaa imeksivää vanhaa juntturaa, jota ei syöpäkään tapa ja niin edelleen. Kielenkäyttäjänä Mikko-Pekka Heikkinen on virtuoosi. Hän käyttää pohjoista murretta niin repliikeissä kuin paikoin ihan leipätekstissäkin hyvin taitavasti. Kaikkiaan Mikko-Pekka Heikkinen vie lukijansa sellaiselle ekskursiolle pohjoisimpaan Lappiin, että reissu ei ihan heti unohdu.
Poromafia osoittaa Mikko-Pekka Heikkisen kypsyneen tarinaniskijänä lahjakkuudesta kohti erinomaisuutta. Suosittelen lämpimästi!