Cilla Börjlind ja Rolf Börjlind: Polttopiste

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Polttopiste on jo viides kirja Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertovassa sarjassa. Tällä kertaa tapahtumat Tukholmassa lähtevät liikkeelle autopommista; uhrina on tunnettu syyttäjä perheineen, joten teko tuntuu heti kostomielessä tehdyltä terroritoimelta. Löytyy sopiva syyllinen, ja todisteetkin osoittavat hänen suuntaansa, mutta Olivia kuuluisine vaistoineen sekä hänen työtoverinsa, pian eläköityvä rikoskomisario Mette Olsäter, eivät kuitenkaan ole ihan varmoja asiasta. Olivia sitten lopulta uppoaa tapaukseen syvemmälle kuin haluaisikaan ja joutuu kohtaamaan hyvin epämiellyttävän maailman.

Samaan aikaan Tom Stilton, joka on tunnetusti pudonnut ensin erinomaisesta poliisista aina asunnottomaksi asti, mutta noussut sieltä takaisin järjestyneen yhteiskunnan helmoihin, asuu kaukana Thaimaassa naisystävänsä ja sisarpuolensa kanssa ja yrittää suhtautua jollain tapaa ymmärtävästi heidän joogahommiinsa. Hän joutuu sitten tekemisiin salaperäisen Ruotsista lähtöisen olevan naisen kanssa ja saa tältä toimeksiannon etsiä valokuvan perusteella yhtä salaperäinen mies. Tom tarttuu tehtävään ja joutuu sitä suorittaessaan ramboilemaan pitkin maita ja mantuja ja viidakkoja. Myös hänen etsintänsä tuovat esille kaikenlaista iljettävää.

Polttopiste on hyvin jännittävä kirja ja sen lukeminen oli joutuisaa. Olihan juonenkäänteissä jonkin verran epäuskottavuutta, mutta erinäiset sattumat ja molempien poliisien vaistot varmaankin kuuluvat tällaiseen fiktioon. Joka tapauksessa mukana on tällä kertaa hyvinkin kiinnostavia ja moniulotteisia henkilöhahmoja, mikä ei ole dekkarikirjallisuudessa ollenkaan itsestäänselvyys. – Viime aikoinahan olemme saaneet nauttia Olivian ja Tomin seikkailuista myös Nousuvesi-kirjaan perustuvassa tv-sarjassa, ja Polttopisteen takaliepeen mukaan myös tämä sarja on saamassa jatkoa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...