Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tulipa luettua pitkästä aikaa oikein vanhanajan muistelmateos, ja mikä parasta, oikein kiinnostava lajissaan! Hannu Huuska saattaa olla nuoremmalle sukupolvelle melko tuntematon näyttämötaiteilija; itse muistan hänet parhaiten joskus 1970-1980 -lukujen vaihteesta, jolloin istuin lumoutuneena nuorena kirjallisuudenopiskelijana Tampereen yliopiston Teatterimontussa, jossa Huuska esiintyi lausuntakiertueellaan Kaksi runoilijankutsumusta. Komea mies parhaassa iässään, yllään yksinkertainen tummanruskea vakosamettipuku – niin ainakin muistan – ja katseessa palo, joka kuvasti täydellisesti Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian runojen erikoislaatua.
Mutta taitava runojen lausunta oli vain yksi Huuskan lahjakkuuksista, ja Polttava tahto -teos kertoo seikkaperäisesti, miten pulleasta toijalalaispojasta kehittyi aluksi taitava balettitanssija ja sitten näyttelijä, ohjaaja ja taidetilaisuuksien järjestäjä. Aivan ammattitanssijaksi asti hän ei kuitenkaan ryhtynyt, vaikka opiskelikin hienossa lontoolaisessa oppilaitoksessa; jo siellä huomattiin, että salskea nuorimies oli kuitenkin laadultaan enemmän näyttelijä. Suomessa hän sai sitten kiinnityksiä muun muassa silloiseen Mainostelevision teatteriin ja sittemmin Kansallisteatteriin. MTV-teatterin ajalta muistankin selvästi hänen erinomaisen roolinsa Claes Anderssonin kirjaan perustuvassa Kuvien takana -näytelmässä, jossa hän esitti psyykkisesti sairasta Johannesta.
Kyllä oli tästä miehestä moneksi, ja monenlaisia rooleja laidasta laitaan hän esitti, ja niistä muistelmateos kertoo välillä lämpimän humoristisesti, välillä vähän purevan kitkerästikin. Hienoiselta namesdroppingilta eli kuuluisien ystävien luettelemiselta ei kirja ihan välty, mutta kyllä sen sittenkin voi antaa anteeksi, jos läheisissä ystävissä on ollut Tarmo Mannin, Maaria Eiran ja Kyllikki Forssellin kaltaisia taide-elämämme merkkihenkilöitä, ja sijoittuuhan hänen nuoruuteensa ystävyys ja aavistukseni mukaan suoranainen rakkaussuhdekin itseensä Rudolf Nurejeviin Lontoon-aikoina; muistelija ei kerro paljonkaan sydämenasioistaan, mutta mainitsee seksuaalisen suuntautumisensa tyylikkäästi ikään kuin ohimennen, ja miten muuten sitten tarvitsisikaan.
Eläkeikää lähestyessään Huuska toimi myös esimerkiksi Kajaanin runoviikkojen johtajana monen monta vuotta ja lisäksi suoritti useita merkittäviä ohjaustöitä freelancerina. Mutta sitten hän joutui myös kokemaan nöyryyttävän työttömyyskauden, ilmoittautumaan säännöllisesti työvoimatoimistossa ja täyttelemään niitä kuuluisia työtön-työtön-työtön -lappuja.
Melkein tiiliskivimäisistä mitoistaan huolimatta tämä teos oli joutuisaa ja mieluisaa luettavaa ja suositeltavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita muistelmateoksista ja suomalaisen näyttämötaiteen historiasta.
