Sharon Jones: Polta kirjoittamisen jälkeen

Polta kirjoittamisen jälkeen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Polta kirjoittamisen jälkeen on ohjattu päiväkirja, joka tarjoaa kirjoittajalle 144 sivua erilaisia tehtäviä joihin vastata. Nämä vaihtelevat esimerkiksi haavematkakohteista tunne-elämän muistoihin ja tulevaisuudennäkymiin. Joillekin aiheille tarjotaan käyttöön koko sivu, mutta useimmille on tarjolla rivin tai kahden verran tilaa.

Siinä missä päiväkirjaan kirjoitetaan tavallisesti vain asioita, mistä halutaan kirjoittaa, tämän kirjan kohdalla välttämättä ole niin. Kysymyksiin lukeutuu vaikkapa omien hautajaisten suunnitteleminen, joka ei välttämättä ole kaikkia varten.

Itse olisin silti halunnut kirjan menevän vielä paljon enemmän vaikeisiin kysymyksiin. Mukavan mitäänsanomattomien listojen sijaan kirja voisi tarjota raastavaa itsetutkistelua. Se tuli minulle mieleen kirjan mainoksen nähtyäni ja yllätyin että melkein kaikki sisältö on sangen kevyttä puuhastelua.

Kokonaisuutena Polta kirjoittamisen jälkeen on ihan hauska päiväkirjaprojekti. Sitä on mainostettu shokeeraavammaksi kuin mitä se todellisuudessa on, tasoltaan kysymykset eivät kauheasti eroa normaalista ohjatusta päiväkirjakirjoituksesta. Se voi toimia innoitteeksi ihmiselle, joka ei tiedä mistä kirjoittaisi. Samalla se voi toimia porttina itsetutkiskeluun.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...