Polkuja metsään johdattaa lukijan kohteeseensa monenlaisen maiseman läpi. Se ei kuitenkaan ole karttakirja, vaan vakavaa ja tärkeää asiaa metsistämme. Näkökulma on ilahduttavan monipuolinen, sillä kirjoittajia on yhteensä peräti 19. Tyyli on tieteellinen, mutta kieli hyvin ymmärrettävää ja mielipiteet ovat esitetty hyvin perustellusti.
Johtava teema on suojelullinen ja metsää kunnioittava, mutta aiheet ovat laidasta laitaan. Asiaa tutkaillaan niin luonnon henkisen vaikutuksen, poronhoidon ja turvepolitiikan kuin monimuotoisuuden säilyttämisen näkökulmasta. Kritiikki esitetään rakentavaan sävyyn, mutta keinoja kaihtamaton talouskasvuun pyrkiminen saa ansaitusti sapiskaa.
Moni kirjoittaja maalaa synkeitä uhkakuvia. Markku Sakari Meriluoto kuvaa luonnon monimuotoisuuden tulevaisuuden näyttävän marraskuun yötä synkemmältä. Kirja saakin miettimään, että kuinka kauan hienoja, vanhoja metsiä on olemassa, ja tuhoaako Suomi yhden suurimmista ylpeydenaiheistaan? Yli puolet suomalaisista käy metsässä marjastamassa ja 40 % keräämässä sieniä.
Onneksi mukana on positiivisempaakin asiaa, sillä pelkkä synkistely voi luoda mielialan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Sini Harkin ja Outi Jääskön mukaan poronhoitoa on voitu harjoittaa vuosisatoja aiheuttamatta pysyviä muutoksia luontoon. Joissain maissa maataloustuet kannustavat tehoviljelyn sijasta luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamiseen.
Polkuja metsään saa luontoharrastajankin katsomaan peiliin. Mitä voisi itse tehdä enemmän? Ihmisten toimilla on suora vaikutus metsiin ja niiden asukkeihin. Toivottavasti mahdollisimman moni ymmärtää, että metsän hyvinvointi ja luonnon monimuotoisuus edesauttavat myös ihmisten hyvinvointia. Polkuja metsään antaa siihen hyvät avaimet.