Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aurora on mediapersoona, poikkeavan räväkkä ja erikoinen tv:n talkshow’n juontaja. Ohjelma on suosittu ja Aurorankin esiintymistä kommentoidaan vähän väliä eri medioissa: hän osaa muuttua ja muuntautua. Lehdet ovatkin viimeaikoina seuranneet Auroran yksityiselämää turhankin tarkasti. Siksi rauhallinen viikonloppu perityssä upeassa kartanossa tuntuu hyvältä idealta – pelastukselta kaiken hälyn keskeltä.
Aurora ei kuitenkaan kartanossakaan saa mielestään erästä asiaa, oudoissa olosuhteissa menehtynyttä äitiään. Menneisyys on alati läsnä, unohtuneita muistoja palaa mieleen ja Auroraa jopa hieman pelottaa oma itsensä. Hän tekee päätöksensä ja jättää hetkeksi koko hektisen tv-maailman ja jää miettimään elämäänsä Taasiaan. Keskelle hankia, yksin. Hän ei halua pitää yhteyttä kuin aivan välttämättömissä asioissa edes työhönsä. Tästä ei kiitosta tule ja lehdistö keksii mitä oudompia syytä Auroran selittämättömälle häviämiselle. Tarjolla on hermoromahdusta, masennusta ja vaikka mitä muuta.
Toisaalla kirja seuraa Auroran äidin, Violan, entisen parhaan ystävän Railin elämää. Raili on jo vanhentunut, enää ei kaikki ole todellakaan ennallaan. Järki ja tunteet ovat vielä kuitenkin tallella ja se on tärkeintä. Myös muistot Violasta sekä elämästä tuolloin eivät ole häipyneet mihinkään. Elämä keskusta-asunnossa kaupungin viimeisiä puutaloja silmäillen on ihanaa, mutta miksi hän vain vaeltelee asunnossaan epätietoisena? Raili tulee lukeneeksi lehdistä myös Auroran tilanteesta ja huolestuu. Onhan Aurora kaikesta huolimatta Violan tytär.
Raili päättää hankkiutua kartanoon, Taasiaan, ja Auroran puheille. Kun he lopulta tapaavat, Raili kertoo kaiken Oulunkylän vanhasta taiteilijatalosta ja sen oudosta kommuunista, Violan rakkaudesta Olaviin sekä suhteesta Henrik Mäkipohjaan. Tarina on pitkä ja monimutkainen, täynnä rakkautta, ihmissuhteita sekä tietysti taidetta.
Polku on Katariina Sourilta sinänsä ihan kelpo tarina menneisyydestä ja nykyisyydestä sekä niiden kohtaamisesta. Siitä, että keskellä kaikkea median ja rahan valtaa on pystyttävä olemaan myös oma itsensä, ennen ja nyt. On oikein välittää myös eläinten oikeuksista, taiteesta sekä vanhoista puutaloista. Erikoinen, mutta toimiva yhdistelmä. Lisäksi mukana on mukavan mystisiä, hieman gootahtavia kuvitelmia tai valveunia lapsuudesta sekä nykyisyydestäkin.
Kirjaa olisi kuitenkin voinut tiivistää melko reippaastikin eikä se olisi siitä ainakaan kärsinyt. Viihdekirjana tämän lukee nytkin aivan mielellään, koska viittauksia moniin tärkeisiinkin asioihin löytyy. Silti tiivistys olisi parantanut sekä kirjan luettavuutta että keskeisiä asioita. Nyt parikin juonta jää ajelehtimaan keskelle muita tarinoita.
Suosittelen vanhojen rakennusten ystäville, hieman myyttisiin tarinoihin tykästyneille, silti elävää elämää seuraaville kirjojen ystäville. Tulee muuten mieleen, miten Souri on useammassa kirjassaan paneutunut huolella ja lämpimästi erilaisiin vanhoihin rakennuksiin, niiden historiaan ja tunnelmaan – niin tässäkin…