Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
26-vuotias Henrik saa opetuspestin pohjoisnorjalaisen pikkukylän peruskouluun. Elämä kaukana kaikista tuttavista – perheestä, ystävistä, koko entisestä elämästä – saa karun käänteen, kun Henrik rakastuu 13-vuotiaaseen oppilaaseensa. Henrik tietää tekevänsä väärin aloittaessaan suhteen tytön kanssa, muttei voi itselleen mitään. Edessä on pako etelään, vanhaan kotikaupunkiin Kristiansandiin. Siellä hän on turvassa. Turvassa kaikelta muulta paitsi omilta ajatuksiltaan, omalta menneisyydeltään.
Karl Ove Knausgårdia on mahdotonta käsitellä puhumatta Taisteluni-sarjasta. Poissa päiväjärjestyksestä on Knausgårdin esikoisromaani, ja se muistuttaa myöhempää mammuttiteosta niin rakenteensa kuin teemojensakin puolesta. Se on kauttaaltaan itseinhon ja vaikean minäkuvan silaama kirja, ei mitään kepeää ja hauskaa luettavaa siis. Lisäksi teemat ovat rankkoja: pedofilia nousee esiin päällimmäisenä, mutta esille nousevat myös vaikea suhde vanhempiin, etenkin isään, ja sen tuoma kyynisyys ja henkinen väkivalta, päihteet, ihmissuhdeongelmat, kiusalliset ja myötähäpeää aiheuttavat muistot. Nämä ovat tiukassa umpisolmussa keskenään.
Poissa päiväjärjestyksestä on siis teemoiltaan ilkeä, jopa inhottava kirja. Se on haastava yhdistelmä lähikuvaa kertoja-minän mielen liikkeistä ja vapaata assosiointia nopeine näkökulman vaihteluineen. Sen lisäksi, että aina ei ole selvää, kenen muistoissa liikutaan – ja kenen kuvittelemissa jonkun toisen muistoissa – ei aina ole selvää edes se, miten koko asia liittyy muuhun kokonaisuuteen. Mutta kannattaako se lukea? 760 sivua, ja minkä vuoksi?
Minun mielestäni kannattaa. Knausgård on ollut kiistatta huippulahjakas kirjoittaja jo tämän esikoisen aikoihin. Kirjan synnytystuskathan olivat hirmuiset, ainakin jos Taisteluni : Viides kirja käy edes joltisesta lähdeaineistosta. Kiinnostavaa on Knausgårdin ratkaisu etäännyttää kertoja Henrik-pseudonyymin taakse, korostaa teoksen fiktiivisyyttä. Taisteluni käy läpi monet kirjan tapahtumista uudestaan, nyt uusilla nimillä, Karl Oven minä-näkökulmasta. Miksi se toimii paremmin niin, miksi fiktiivinen ”Karl Ove” on parempi kuin tämä fiktiivinen ”Henrik”? Vaikka Poissa päiväjärjestyksestä on oikeastaan kaikilta muilta osin samankaltaista autofiktiota kuin Taisteluni, se ei pääse yhtä lähelle. Toki kyse on myös kypsymisestä kirjoittajana, minkä dokumenttina Poissa päiväjärjestyksestä on oikein mainio.
Karl Ove Knausgård on äärimmäisyyksien kirjailija, jonka koko tuotanto tulee säilymään pohjoismaisen kirjallisuuden merkkipaalujen joukossa vielä pitkään, uskallan veikata. Poissa päiväjärjestyksestä on vaikea ja raskas kirja, joka ei kaikille sovi, mutta kokeile sinä, sopisiko se sinulle. Suosittelen!
