Sjón on islantilainen kirjailija, jonka taitona on kirjoittaa pieniä romaaneja, jotka ovat suuria. Vuonna 2005 hän sai Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Skugga-Baldur, jota voisi romaanin sijasta nimittää pitkäksi proosarunoksi, sillä siinä on vain reilut sata sivua. Sjónin tyyli on kirjoittaa runollisella kielellä vain olennaisin ja jättää paljon lukijan tulkittavaksi. Hänen teoksissaan vallitsee usein hieman mystinen tunnelma mutta samalla ne välittävät kokonaisia ihmiskohtaloita ja Islannin historian käännekohtia, kuten hänen uusin teoksensa. Poika nimeltä Kuukivi julkaistiin suomeksi viime vuonna ja sen on kääntänyt erinomaiselle kielelle Tuomas Kauko.
Poika nimeltä Kuukivi sijoittuu Reykjavikiin ja syksyyn 1918 eli aikaan, jolloin espanjantauti saavutti eristäytyneen saaren. Tauti aiheutti paljon tuhoa, mutta silti teoksen lopussa juhlitaan Islannin irtautumista Tanskasta, mikä tapahtui 1. joulukuuta 1918. Sjón käyttää teoksensa taustalla kyseisiä historiallisia faktoja ja teoksen reunamilla vilahtelee henkilöitä, jotka ovat oikeasti olleet olemassa. Varsinaisen tarinan kertomiseen tarvitaan kuitenkin fiktiivinen päähenkilö, 16-vuotias Máni Steinn.
Máni Steinn on orpopoika, joka asuu vanhan sukulaistädin luona. Yksinäisyyteen ja hylkiönä olemiseen tottunut Máni pakenee arkitodellisuutta elokuvateatteriin, jonne tarvittavat lippurahat hän hankkii tekemällä miehille seksuaalisia palveluksia. Máni päätyy espajantaudin aikana lääkärin apulaiseksi ja pääsee seuraamaan aitiopaikalta, millaista tuhoa tauti saa kaupungissa aikaan. Samaan aikaan hän yrittää päästä lähemmäs salaperäistä tyttöä, Sóla Guobia.
Sjón sekoittaa tekstissään faktaa ja fiktiota ja käyttää materiaalinaan jopa aitoja aikalaistekstejä. Teoksen välissä on muun muassa katkelma artikkelista vuodelta 1916, jossa pohditaan elokuvien haittavaikutuksia nuorisolle. Máni Steinnin kohtalon kautta avataan myös homoseksuaalisuutta ja sitä, miten siihen tuona aikana suhtauduttiin.
Poika nimeltä Kuukivi on tiivis mutta ilmava teos, joka onnistuu samaan aikaan kertomaan katkelman Islannin historiasta, valaisemaan aikalaiselämää ja -käsityksiä sekä kuvailemaan yksittäisiä ihmiskohtaloita. Teos muistuttaa Kristina Carlsonin tuotannosta. Molemmilla kirjailijoilla on kyky tarjota lukijalle pikamatka historiaan ja aikalaiselämään tavalla, johon vain hyvä kaunokirjallisuus pystyy.