Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Toisen maailmansodan aikaan Suomesta evakuoitiin kymmeniätuhansia lapsia turvaan muihin Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin. Näiden lasten kokemukset olivat usein riipaisevia. Monet unohtivat kielensä ja suomalaisen perheensä tyystin, eikä sodanjälkeinen paluu ollut välttämättä lainkaan niin ilontäyteinen tapahtuma kuin voisi kuvitella. Sopeutumista vaadittiin sekä lapsilta, että heidän vanhemmiltaan.
Poika joka ei halunnut palata Suomeen pohjautuu Maija Louhion työkaverin Timo Myllylän lapsuuden muistoihin, vaikka sarjakuva pitääkin tositapahtumiin pienoisen etäisyyden; sarjakuvassa päähenkilö jää nimettömäksi. Sörnäisissa kasvava poika päätyy lääkärin suosittelusta Ruotsiin suuntaavaan laivaan, eikä aikaakaan kun vieras pariskunta valitsee pojan kotiinsa Tukholman Suomen lasten kauttakulkukodista. Lapselle varmasti jännittävä tilanne, mutta mikään surkea kohtalo ei kuitenkaan ole poikaa odottamassa. Suomalaiselle lapselle luvassa on kuin loputon intiaanikesä: lämmin ja rakastava perhe, kesät saaristossa, kavereita, jäätelöä ja jopa reissu elefantin selässä Skanssenilla.
Louhion enimmäkseen puuvärikynillä loihdittu kuvitus henkii onnistuneesti tätä vanhan ajan 40-luvun tunnelmaa. Ruotsin väripaletti on lämmin ja kotoisa, ja Suomen väripaletti puolestaan vetää naaman pikemminkin vakavaksi. Niinhän siinä nimittäin käy, että paluun päivä koittaa pojallekin, takaisin paikkaan joka on jo täysin vieras ja unohtunut, eikä ikävä Ruotsiin unohdu koskaan.
Olen lukenut aikaisemmin sotalasten kertomuksia, joten tätä osasin odottaa etukäteen. Kertomuksen yllätys tuleekin oikeastaan eräästä myöhemmästä tapahtumasta – Ruotsin äidin ajattelemattomasta kommentista, joka lopulta muuttaa täysin pojan elämän suunnan. Tapahtuma on sikäli kiinnostava, että se osoittaa, miten hauraalle pohjalle lapsen identiteetti voi rakentua, jos ei oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Nykyään tällainen tilanne on epäilemättä tuttu monille maahanmuuttajalapsille, jotka taiteilevat kahden kulttuurin välillä, mutta vuosikymmeniä sitten se oli totta myös Suomeen palaaville suomalaislapsille. Tapahtuma myös osoittaa miten näennäisesti pienet asiat voivat muuttaa kokonaisen ihmiselämän.
Louhion kaunis ja erityisesti väreillä tunnelmaa luova kuvitus tuo tarinaan ihan omanlaisen fiiliksen, nostalgisen ja haikean. Mistä asioista ihmisen identiteetti lopulta muodostuu? Se on hyvä kysymys, jonka sarjakuva jättää leijumaan ilmaan, yrittämättä tarjota valmista vastausta.
Poika joka ei halunnut palata Suomeen on kaikkiaan miellyttävän kypsä esikoisteos. Mikään hirvittävän syväluotaava kertomus se ei kenties ole
– psykologisesti tai historiallisesti – mutta ei tarvitsekaan, tällaiset yksityiskohdiltaan kevyemmät tosielämän kertomukset soveltuvat sarjakuvakerrontaan erinomaisesti. Poika joka ei halunnut palata Suomeen pistääkin toivomaan, että Louhion sarjakuvaura ei jää tähän kirjaan.
