Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Janne ja Saija ovat väliinputoajia, he ovat eristäytyneet myös muista tuttavistaan. Koti lähiössä on vain heitä varten ja TV:n katselu ainoa harrastus. Nyt Janne on juuri lopettanut työnsä koeajan jälkeen ja Saija on hoitanut kotona vauvaa, Hiipiäistä. Janne ei ole saanut koskeakaan lapseen, Saija on hoitanut. Nyt, kun hän on ollut taas kunnossa ja ilman päihteitä.
Kun tapahtumat käynnistyvät juhannuspäivänä, on hautovan kuumaa. Jo se kiristää kaikkien pinnan äärimmilleen. Kun Saija vielä sanoo haluavansa jättää Jannen, mies toimii lähes ajattelematta. Hän telkeää naisen kylpyhuoneeseen, sieppaa poikansa ja lähtee autollaan pois, jonnekin. Johonkin, mistä heitä ei löydetä.
Jannen päässä ei juuri silloin liikahda mikään. Hänellä on päällään vain kylpytakki eikä pojalla ole vaatteita, vaippoja eikä ruokaa. Vankilassa ollut, tatuoitu kaveri kylpytakissa, huh, eipä taida olla asiaa mihinkään suuremmalle huoltoasemalle… Hiipiäinen kuitenkin tarvitsee äkkiä jotain juotavaa. Janne haluaa ensin kuitenkin välimatkaa asuntoonsa, jota he kutsuivat kodiksi, ennenkuin Saija alkoi puhua erosta ja huolehtimisestaan lapsesta yksin.
Janne haluaa olla poikansa kanssa edes jonkun aikaa kaksistaan ja huomaa, ettei olekaan täysin avuton. Vaikka Saija ei ole antanutkaan hänen tehdä mitään, hän oppii sentään jotakin. Oppii pesemään vauvan ja laatimaan tälle hätävaipan… ruokkimisesta on tulla täysi katastrofi, vaikka hän yrittää kaikkea. Kun puhelin alkaa soida ja Saija pyytää häntä tuomaan lapsen takaisin, hän ilmoittaa haluavansa pitää lapsen edes hetken itsellään. Hänhän rakastaa Hiipiäistä, nyt hän sen tajuaa. Lapsi jokeltaa, nauraa. Se on hänen poikansa!
Saija puolestaan on ehtinyt ottaa yhteyttä Jannen isään, joka on poliisi ja pyrkii tavoittamaan tätä kautta Jannea. Janne ei vastaa, sillä isälleenkin hän on katkera. Äidin kuolema oli isän syytä. Ja Janne jatkaa matkaansa pojan kanssa auringon porottaessa auton kattoon.
Tämä pienoisromaani on lopulta hellyttävä kertomus rujon vankilakundin rakkaudesta ja kyvystä rakastaa lastaan, isänkin oikeuksista sekä toteutumattomista haaveista, joita heillä joskus Saijan kanssa oli. Se on myös tarina siitä, miten isien teot vaikuttavat poikiin ehkä pidemmälläkin aikavälillä. Yhteiskunnallinenkin näkökulma tarinasta löytyy, tämä on pienoisromaaniksi yllättävän monipuolinen ja herkkä, toisaalta taas hiukan synkkäkin. Menettämisen pelko ja vastuunottamisen vaikeus ovat läsnä koko ajan. Tilanne tuntuu välillä tragikoomiselta, mutta jotenkin tämä ei kyllä naurata. Loppu jää ainakin osittain auki, mietittäväksi ja ehkä hyvä näin.
Petja Lähteen esikoisromaani tuo esiin monenlaisia tunteita ja tapahtumia, vain yhtenä juhannuspäivänä, sen kuumuudessa ja hautovuudessa. Suosittelen, erilainen perhetragedia kidnappaustyyliin, jossa välillä sydämeenkäyvää ja lähes itkettävää miehistä hellyyttä.