Enpä olisi arvannut etukäteen, että maantieteeseen luokiteltu, noin 300 tiheällä präntillä painettua sivua sisältävä kirja olisi pitänyt minua herkeämättä vallassaan, mutta näin vain kävi kun tartuin Michael Boothin teokseen Pohjolan onnelat. Ehkä syynä on sitten se meidän suomalaisten loputon kiinnostus siihen, mitä muut meistä ajattelevat ja minkä Boothkin mainitsee olennaiseksi ominaisuudeksemme.
Michael Booth on brittikirjailija, joka on avioliiton kautta asettunut asumaan Tanskaan; niinpä ei olekaan yllättävää, että hän puhuu Tanskasta ensiksi ja eniten, mutta hämmästyttävällä tarkkanäköisyydellä hän on perehtynyt muihinkin Pohjoismaihin. Osansa hänen sanansa säilästä saavat korkeat veroasteet, käytöstapojen puute ja tietysti arktisten alueiden toivottomat ilmastot. Toisaalta hän ihailee julkisten palvelujen saatavuutta, luotettavuutta ja puhtaita ympäristöjä. Pohjola on paras paikka syntyä, varsinkin jos on sattunut syntymään naisena Ruotsiin, ja paras paikka käydä koulua, ainakin jos on suomalainen.
Ehkä katsoin kirjaa kovinkin sinivalkoisten silmälasien läpi, mutta minusta tuntui, että Booth käsitteli Suomea melko kunnioittavasti; Suomesta hänelle kertomaan pääsivät ainakin Laura Kolbe, Roman Schatz, Neil Hardwick ja tietysti itse joulupukki, jonka kirjailija oli tavannut keskellä kesää ja joka oli osoittautunut ihan maineensa veroiseksi ukkeliksi.
Ruotsia käsitellään kirjassa melko laajalti – onhan se Pohjoismaista suurin ja se, jolle muut naureskelevat ja jota salaa kai sitten kadehtivat. Booth näkee maan tasa-arvossa, demokraattisuudessa ja monikulttuurisuudessa paljon hyvää, mutta tuntuu aika hurjalta se tapa, jolla hän puhuu Ruotsista eräänlaisena sosiaalidemokraattisena totalitarismina – ja monarkiakin se vielä on päälle päätteeksi!
Mieleeni jäi kirjasta erityisesti myös se tarkkanäköinen tapa, jolla Booth käsittelee Islannin talouskriisiä.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Se on parhaimmillaan brittiläisen hauska, mutta samalla paljon ajatuksia herättävä.