Hilary Grant: Pohjoiset neuleet : 27 modernia myssyä, lapasta, huivia ja villapaitaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pohjoiset neuleet on yksi niistä neulekirjoista, jotka ovat jo katseltuina kuin pieniä taideteoksia: tyylikkäitä valokuvia, joissa toistuvat Skotlannin karut maisemat, merellinen tuntu ja hurmaavan pitkät punaiset hiukset. Kirjan kirjoittaja ja neuleiden suunnittelija Hilary Grant asuukin pohjoisessa Skotlannissa Orkneyn saarilla, kuulemma lähempänä Norjaa kuin Lontoota, eikä siis olekaan ihme, että hänen neuleissaan on runsaasti skandinaavisia vaikutteita, kovasti modernisoituina tosin. Esipuheessa luvataan myös minulle niin rakasta Fair Islen kirjoneuleiden tyyliä, mutta sitä en kyllä oikein osannut näistä malleista löytää.

Kirja sisältää enimmäkseen asusteiden malleja: myssyjä, huiveja, kaulureita, lapasia ja kämmekkäitä, siis periaatteessa melko nopeasti valmistuvia töitä, vaikka jotkut huiveista ovatkin ohuesta langasta tehtyinä ja monimutkaisilla kirjoneuleilla varustettuina hitaampia toteuttaa. Lisäksi mukana on kaksi villapaitaa, joissa norjalaiset ja islantilaiset vaikutteet näkyvät melko selvästi. Ohjeet näyttävät varsin selkeiltä; alun pieni tekniikkaosuus auttaa varmasti niiden tulkitsemisessa, ja onhan suomennos meidän tutun neulegurumme Jonna Hietalan käsialaa, joten sen pitäisi olla asiantunteva. Kirjan kaikki neuleet on neulottu brittiläisellä Jamiesonsin langalla, mutta vaihtaminen on tietenkin mahdollista, kunhan vain muistaa tehdä huolellisesti mallitilkun, jotta saa tiheyden täsmäämään.

Ehkä Pohjoiset neuleet ei ole ihan minun neulekirjani, mutta uskoisin, että sen mallit ovat varsin muodikkaita ja löytävät varmasti neulojansa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...