Mirkka Lappalainen: Pohjoisen noidat : Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

1600-luvulla noidat osasivat pitää hauskaa. He matkasivat lentävillä lehmillä Blåkullaan, juhlivat infernaalisesti ja nauttivat vielä lihallisista iloista itsensä vihtahousun kanssa. Lisäksi he hallitsivat metsän eläimiä ja osasivat loitsia vihollisilleen sairauksia ja jopa kuoleman. On suorastaan hämmentävää, että näin taitavat noitaihmiset jäivät kiinni tempuistaan ja alistuivat noitaoikeudenkäynnin tuomareiden päätöksille. Miksi he eivät vain lentäneet tiehensä? Samaa hämmästelivät tuomarit, ja ruotsalaisten ja suomalaisten noitaoikeudenkäyntien tuomiot olivat useimmiten tervejärkisiä ja oikeudenmukaisia. Poikkeuksiakin valitettavasti tapahtui, ja Ahvenanmaan noitaoikeudenkäyntejä voidaan pitää kansallisena häpeäpilkkuna.

Euroopan laajat noitavainot tapahtuivat 1400-1600-luvuilla. Noitapelko levisi hitaasti kohti pohjoista, ja Ruotsin voidaan katsoa kokeneen omat vainonsa vuosina 1668-1676. 1600-luvun ihmisille Blåkulla, piru, lentävät lehmät ja noidat olivat todellisuutta. Varsin perusteellinen ja oppinut oikeudenkäyntijärjestys pyrki löytämään totuuden, mutta noituussyytteet saivat tuomarit ymmälleen. Miten noituuden voisi todistaa? Papisto ja huolestuneet vanhemmat kuitenkin vaativat toimintaa, eivätkä he tyytyneet pelkkään akateemiseen saivarteluun. Osa noituudesta syytettyjä teloitettiin, mutta tuomiot voimistivat pelkoja entisestään. Lopulta hysteria laantui, kun esivalta lakkasi lietsomasta pelkoja.

Suomalaiset olivat tunnettua pakana- ja noitakansaa. Varsinaisia noitavainoja Suomessa ei ollut, vaikka noituudesta tuomittiin noin 150 ihmistä kuolemaan. Lappalainen kuvaa kirjassaan suomalaisia ”noitia” ja näiden oikeudenkäyntejä. Noituuden alkulähteenä tuskin toimi piru, vaan sen voidaan sanoa siinneen alkoholista, köyhyydestä ja mielenterveysongelmista. Oman lisänsä noituussyytteisiin toi tällekin ajalle tuttu naapuriviha. Oikeudenkäyntien ratkaisut olivat kuitenkin onneksi usein viisaita ja lempeitä.

Mirkka Lappalainen on jälleen tehnyt mielenkiintoisen kirjan. Pohjoisen noidat purkaa noitavainomyyttejä ja esittelee lukijoille 1600-luvun ihmisen kaikkine pelkoineen, uskomuksineen ja heikkouksineen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...