Yksi jatkuvasti jossain määrin pinnalla oleva aihepiiri on mytologiat. Erityisesti kreikkalaiset ja skandinaaviset jumaltarut heräävät uusien tulkintojen muodossa. Harvoin näiden takana on kuitenkaan samanlaista mediavaikuttajaa kuin Neil Gaiman. Gaiman, joka on luonut mittavan uran sarjakuvien, kirjojen ja näiden filmatisointien parissa. Niistä hän on voittanut kasakaupalla palkintoja, muiden muassa lukuisia Nebula-, Locus- ja Hugo-palkintoja.
Pohjoisen mytologia sisältää suuren joukon hyvin lyhyitä tarinoita, jotka on rakennettu Eddasta ja muista lähteistä. Kirjan lopussa on lyhyet yhteenvedot lähteistä, mikä on varmasti kiinnostuneille hyvä lähtökohta, jonka kautta tutustua aiheeseen syvemmin.
Tarinat ovat hyvin tiukasti tapahtumaideavetoisia. Tällä tarkoitan, että tarinan ytimet ovat yksittäisiä tapahtumia, kuten mitä tapahtui, kun Odin päätti rakentaa muurin suojaksi jättiläisiltä. Vaikka ne eivät ole maailmaa mullistavia tarinoita, niistä huokuu tunnelma. Niitä lukiessa voi hyvin kuvitella näitä tarinoita kerrottavan iltatulen ääressä ennen nukkumaanmenoa.
Tarinat eivät varsinaisesti kerro yhtenäistä tarinaa, niistä muodostuu matka. Jumalat ovat persoonallisia ja uskottavia. Itse asiassa jumalten persoonat ovat monimutkaisempia kuin monet nykypäivän yksinkertaiset tulkinnat.
Mytologioiden taklaaminen on Gaimanille tuttua touhua jo esimerkiksi Sandman-sarjakuvasta ja Unohdetuista jumalista. Varsinaisesti se, että se on valikoitunut aiheeksi ei ole yllättävää, sillä Gaimanin kerrontatapa toimii erityisen hyvin tilanteissa, joissa lukija ei aivan vielä hahmota, mitä kaikkea on tapahtumassa.
Pohjoisen mytologia on kulttuurisesti arvokas työ. En ole paras arvioimaan, kuinka uskollinen alkuperäismateriaalille kirja on, koska en ole aihepiirin asiantuntija. Sen sijaan kirjan arvo tulee siitä, että se tuo tarinat nykysukupolvien ulottuville.