Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ärsyttää harvinaisen paljon ja huokailuttaa: Miten tuo kaikki on mahdollista – yhä! Oman suvun ja eliitin ylellisyydessä rypeminen sekä koko kansan huiputus ja kurjuudessa pitäminen. Miten voi nykyaikana estää tiedonkulun noin tehokkaasti, ettei toisenlainen informaatio läpi pääse?
Kimien Pohjois-Koreassa taas yhden kerran (Palin / Fifield) ollaan! Oikeassa Satumaassa: kansalaiset uskovat elävänsä Paratiisissa hallitsijoiden syöttäessä heille satuja totuuksina. Syöttävät pajunköyttä puheissaan, muuta syömistä kun ei juuri olekaan. Kansalla on ainainen nälkä, jano ja vilu. Eliitillä ei ole.
75 vuoden ajan Pohjois-Korea (Korean demokraattinen kansantasavalta) on ollut olemassa. Ja sama suku on hallinnut maata koko ajan: ensin oli isoisä Kim Il Sung, sitten isä Kim Jong Il ja viimeiset kymmenen vuotta poika Kim Jong Un.
Ilmiantajat, terrori ja tiedon rajoittaminen. Noilla kolmella keinolla on hallitseminen onnistunut. Tottelemattomat teloitetaan häikäilemättömästi, silloin tällöin myös malliksi, varmuuden vuoksi ja varoitukseksi omaa sukua ja lähipiiriläisiä, jotta eivät vallan valtikkaa turhaan tavoittelisi.
Lisäksi kun hallitsija tekee aina silloin tällöin ihmetekoja – kuten kertoo ajaneensa kuorma-autolla 8-vuotiaana, lyöneensä 11 holikkaa golfissa heti ensimmäisellä pelikerralla, oppineensa kävelemään 3-viikkoisena, puhumaan 2-kuukautisena, eikä vessatarvetta elämän aikana ole ollut yms. Kyllä kansa jumaloi.
Eipä siinä turisti ja kirjantekijä Kai Myrberg saata muuta tehdä kuin pyörittää päätä ja paikan päällä nähtävää kokiessaan todeta:
”Pohjois-Koreassa on aina mahdollisesti aprillipäivä.”
Muulle maailmalle Rakastettu Johtaja voi uhota sitten toisin keinoin, uskottavammin. Kun käyttää nälkää näkevän kansan ruokarahat ydinaseiden valmistukseen, Amerikkaan asti ylettyviin, niin piankos koko maailma on polvillaan pienen maan edessä.
Huolella käy FT Kai Myrberg läpi maan historian ja hallitsijoiden elämän, ihan riittävän vakavalla mielellä, vaikka selvästi näkee että välillä tiukille ottaa ottaa vakavasti.
Kun kirja lähenee loppuaan, lähenee loppua myös Kimien valtakunta, kirjan tekijä kuitenkin varoitellen muistuttaa: ”Vielä kuitenkin tarvitaan pohjoiskorealaisten ihmisten ymmärrys vaatia vapauksia ja ihmisoikeuksia sekä mahdollisuutta päättää asioistaan demokraattisesti.”
Jokohan ympäröivässä maailmassa riehuva korona saa romahduksen aikaan, kun Neuvostoliiton romahdus ja sen mittaamattoman suuren avun loppuminen ei Pohjois-Koreaa lopettanut? Tosin maassa on löydetty ainoastaan yksi ainoa koronapotilas, joka koronasta huolimatta loikkasi polttavassa kotimaan kaipuussaan takaisin Pohjois-Koreaan. [– sic! huudahtaa KM]
Myrberg miettii kirjan lopuksi, miten pohjoiskorealaisten käy, kun aikanaan Kimien hirmuaika päättyy. Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisestä ei malliksi ole, koska ’koulutus- ja elintasoerot Saksojen välillä eivät olleet mitenkään valtavia’.
Mikä on 200 000 vankipopulaation kohtalo; mikä muuhun maailmaan käymättömin opein ja metodein koulutettujen opettajien ja lääkäreiden yms. akateemisten kohtalo; entä maatalousväestön; entä koko 25-miljoonaisen kansan, joka ei tietokoneaikaakaan ole kokenut?
Ja sitten on vielä se samperin ydinase kaikkien kansojen riesana. Hirmuisen Kim-suvun perintökalleus.