Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kansalaisethan ne kiinnostaisivat, tavan kaduntallaajat, työläiset, maanviljelijät, metrossakulkijat, pyöräilijät. Vaan eipä heitä juuri tapaa Monty Pythonin koomikko-näyttelijä, maailmanmatkaaja, kirjailija Michael Palin kaksiviikkoisella matkallaan suljetussa 25-miljoonaisessa Pohjois-Koreassa, jossa hän filmiryhmän kanssa luvan perästä kuvaa maata, muttei niinkään kansaa. Siinä mielessä harminpala.
Matkalta hän kirjoittaa päiväkirjaa siniseen vihkoon, vaatimattoman näköiseen, jotteivät mukana seuraavat kaitsevat taustajoukot kiinnittäisi kirjoituspuuhiin erityisempää huomiota. Mukana matkustettaessa seuraa koko ajan kaksi opasta ja heidän vahtinsa.
Käydään kiinnostavilla paikoilla jos kiinnostamattomillakin. Nähdään enimmäkseen autioita paikkoja, joista ihmiset ovat kaikonneet jonnekin ja nähdään myös esimerkillisesti toimivia paikkoja, joissa ihmiset osaavat asiansa tiptop. Kuten koulussa ja tuhansien taiteilijoiden Mansudae Art Studiossa.
Moninaista näytelmää koko kaksi viikkoa: absurdismista realismiin, koomisesta traagiseen tai ainakin tragikoomiseen.
Retkellä Baekduvuorelle – Pjonjangista on lennetty 500 kilometriä pohjoisrajalle Air Koryon Neuvostoliiton aikaisella nostalgisella Antonov-potkuriturbiinikoneella – yön pimeydessä auton valoihiin ilmestyy omituinen näky: tien vierellä lumimaisemassa ihmiset keräävät puita, ollaan huithiidessä keskellä valtavaa rakennustyömaata.
”Kello on kahdeksan illalla, on purevan kylmää ja alkaa tulla pimeä, mutta työläisten joukot uurastavat täällä kaarilamppujen alla. He työntävät kottikärryjä, kantavat tiiliä, tasoittavat tietä, kaivavat ojia, merkkaavat talojen perustusten paikkoja. Jonoittain työläisiä, miehiä ja naisia, ojentaa irtomaata sisältäviä koreja yhdeltä toiselle. Tämä on ällistyttävän mittakaavan organisoitua ihmistyövoimaa mitä epätodennäköisimmässä ympäristössä.”
Kaiken kaikkiaan kuitenkin Palin kokee, että ei kaikki niin kiellettyä ja suljettua ole kuin hän etukäteen pelkäsi, jos vain muistaisi noudattaa annettuja ohjeita, kummallisiakin: suurten johtajien ja suurten kenraalien, Kim Il Sungin ja Kim Il Jongin, patsaita ei saa kuvata takaapäin, eikä katsella patsaita käsi taskussa. Joka-aamuiseen kaupungilta kaikaavaan herättävään ”Missä olet, rakas kenraali” -säveleenkin tottuu.
Jossain vaiheessa vappupäivänä kaitsijoiden ote tahtoo herpaantua ja Palin pääsee huvipuistossa tanssirinkiin, ja jotkut tarjoavat hänelle grillattuja herkkuja tikunnokasta sekä olutta ja miestä väkevämpää sojua.
”Juhlinta on kuitenkin luontevaa ja estotonta tavalla, joka kertoo suuremmasta vapaudesta kuin olin odottanut näkeväni tässä erakkovaltakunnassa”, päättelee Palin vapun ja suurin piirtein samoin sanoin koko kaksiviikkoisen reissunsa. Eikä pelkästään siksi positiivinen sävy, että uudelleen kutsu kävisi, sillä hän haluaa tulla Pohjois-Koreaan uudemman kerran. Korean demokraattinen kansantasavalta on 98. maa, johon hän on nyt tutustunut. Ja nimenomaan tänne eristyneeseen olotilaan tekee mieli palata.
Kuvitus kirjassa on kohdillaan – tosin Palin itse lähes jokaisessa kuvassa – ja teksti kevyehköä ja helppolukuista. No, hänhän se tähti on tässä filmissä ja sarjassa, jota Chanel 5:lle kuvattiin ja jonka ohessa hän päiväkirjan kirjoitti.
Antti Koskinen samaisesta teoksesta näin:
Olen viihtynyt oikein hyvin. Olen pitänyt siisteydestä, puhtaudesta ja tapaamiemme ihmisten kohteliaisuudesta. Olen nauttinut saasteettomuudesta, enkä ole hetkeäkään ikävöinyt internettiä, älypuhelinta tai ärsyttävää, riipivää, jatkuvasti päin kasvoja lävähtävää länsimaista mainontaa.
Matkoja kuvaavat päiväkirjat kertovat parhaimmillaan paljon kohdemaan oloista, ihmisistä ja kulttuurista. Näinä päivinä valtaosa matkadokumenteista kuvataan telesivioon sarjoiksi mutta kirjallisessa muodossa julkaistut matkakertomukset voivat parhaimmillaan antaa yksityiskohtaisemman ja syvemmän sukelluksen matkakohteeseen, kuin mihin matkoja kuvaavat sarjat ja dokumenttielokuvat kykenevät.
Pohjois-Korean päiväkirja kertoo havainnoista, jotka syntyivät Michael Palinin kuvatessa matka-aiheista televisiosarjaa Pohjois-Koreassa neljäntoista päivän ajan keväällä 2018 eli kirja yhdistää sujuvasti kokemukset kuvauksista sekä päähenkilön henkilökohtaisista kohtaamisista kuvien ulkopuolella.
Koska matkan kohde on Pohjois-Korea, kohtaamiset ovat erittäin tarkoin vartioituja ja lavastettuja ja oppaat huolellisesti koulutettu varovaisiksi ja tarkkaavaisiksi vieraittensa tekemisien suhteen, eivätkä lähtökohdat syväluotaavalle matkakertomukselle ole järin otolliset. Palin käy läpi kuvauspäivien tapahtumia ja kuvauskohteita, jotka ovat kaikki vieraiden ennalta määräämiä ja näyttävät varmasti siisteimpiä puolia Pohjois-Koreasta. Palin myös yrittää kovasti saada isännät sanomaan jotain, joka poikkeaa virallisesti totuudesta mutta menestys on tälläkin saralla heikkoa.
Nämä epäonnistumiset kertovat itsessään paljon Pohjois-Koreasta ja siitä, millaista maassa on elää ja olla ja Palinkin päätyy lopulta toteamaan, että yhteiskunta ja ihmiset ovat erilaisia mutta erilaisuus ei missään nimessä ole paha vaan niissä rajoissa, jotka valtio asettaa, ihmiset ovat ystävällisiä, kohteliaita ja uteliaitakin vierailijoita kohtaan. Kirja ei missään nimessä yllä parhaiden matkakertomusten joukkoon mutta Michael Palin osaa kirjoittaa viihdyttävästi ja hänen havaintonsa antavat riittävästi pohdittavaa Pohjois-Koreasta niin, että kevyeksi kesälomalukemiseksi kirja käy mainiosti erityisesti nyt, kun Korona-epidemia estää matkat ulkomaille.