Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Onnellinen sunnuntaipäivä.
”Pixonin pojat istuvat sohvalla. He ovat katsoneet TV:tä neljä tuntia, siitä asti kun heräsivät. He syövät muroja ja karkkia. Veljesten äiti nukkuu. Pixonin pojat tykkäävät TV:n katselusta. He lopettavat sen ainoastaan silloin, kun hakevat lisää karkkia tai pelailevat tietokoneella.”
Pixonin veljesnelikko elää TV:n katselusta – ja sokeriherkuista. He eivät käy ulkona, he ovat sairaita, heidän kuntonsa on kuin 90-vuotiaiden. Silloin tällöin poikien äiti, äänessään syvää katkeruutta, huutaa heille kävelleensä kouluun joka päivä satoi tai paistoi – ilman kenkiä, kaarnanpalat jalkojensa suojana. Ja pitäneensä kaikkia ruokia lempiruokinaan, erityisesti lanttua. Ja oppineensa uimaan neljä vuotiaana. Mutta usein äiti nukkuu. Ja sitten äiti heittää pojat ulos. Tuloksetta.
Jälleen onnellinen aamu. Äiti nukkuu, pojat ovat käpertyneet TV:n kotoisaan kajoon, kaikki on hyvin, kunnes… TV kuolee. Poikien maailma pimenee. Lukija voi ehkä arvata, mitä sitten, poikien astuessa ulkoilmaan, tavatessa muita ihmisiä, tapahtuu. Pitävätkö pojat vatkulista? Osaavatko he leikkiä? Koheneeko kuntokin, ehkä 64-vuotiaan tasolle? Vai rasittuvatko heikot pojat liiaksi, päätyvät pieniin arkkuihinsa ennen aikojaan?
Tämä lievästi sarkastinen kertomus Pixonin pojista on mielestäni kerrassaan mieletön (lasten)kirja. Se saattaa olla ylilyöty, joku ei ehkä haluaisi sitä luettavan lapsilleen, mutta kaikesta huolimatta, surullista kyllä, näitä Pixonin poikia on. Ja heidän äitejään.
En suosittelisi kaikista pienimmille kuvakirjojen lukijoille, mutta muuten suosittelen suuresti, sekä lapsille että aikuisille. Ja erityisesti niille, joita Pixonin poikien kohtalo uhkaa; joskus pieni järkyttäminen voi auttaa, avata silmät.
Ja niin, kuvittaja Linda Bondestam ei koskaan petä, ei tälläkään kertaa.
