Jouni Laaksonen ja Päivi Mattila: Pitkät vaellukset : kuukausiksi retkelle

Pitkät vaellukset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pitkät vaellukset ovat elämäntapa, joka on kasvattanut suosiotaan merkittävästi viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana. Syitä suosion kasvuun on monia, mutta mahdollisuus seurata muiden pitkillä vaelluksilla olleiden retkeilijöiden kertomuksia lähes reaaliajassa sosiaalisessa mediassa sekä ympäristötietoisuuden kasvu ovat ainakin tärkeitä tekijöitä pitkien retkien suosioon. Jouni Laaksosen ja Päivi Mattilan tietokirja Pitkät vaellukset : kuukausiksi retkelle esittelee ilmiötä kattavasti perinteisen kirjan muodossa ja kokoaa pitkiin vaelluksiin liittyvät kertomukset, kokemukset ja vinkit mukavasti samoihin kansiin.

Kirja jakaantuu kolmeen osa-alueeseen, joista kaksi ensimmäistä esittelee sekä Suomessa että ulkomailla olevat tärkeät pitkien vaellusten reittikohteet ja viimeinen valmistelee retkeilijää pitkälle vaellukselle niin ennen lähtöä kuin retken aikana muistettavien asioiden muodossa. Reitit on kirjassa kuvattu yleisluontoisesti sillä oletuksella, että pitkälle vaellukselle lähtevä retkeilijä suunnittelee joka tapauksessa oman yksityiskohtaisen reittinsä, mutta hyvän yleiskuvan reiteistä teoksen avulla kyllä saa. Kutakin vaellusreittiä kuvataan myös kokemusperäisesti suomalaisia pitkiä vaelluksia tehneitä vaellusharrastajia haastatellen. Haastattelut antavat yhtäältä hyvää kokemusperäistä tietoa vaellusreittien yksityiskohdista haasteineen ja toisaalta motivoivat myös lähtemään pitkälle vaellukselle.

Runsaat pitkien vaellusten tarinat ovatkin ehkä tärkein anti kokonaisuudessa, joka on selkeästi suunnattu pitkää vaellusta suunnitteleville kokeneemmille retkeilijöille. Näitä tarinoita lukiessa motivoituu kyllä vaeltamaan. Laaksonen ja Mattila ovat tehneet hyvän valinnan karsiessaan yksityiskohtaisten vinkkilistojen määrän minimiin ja keskittyessään kokoamaan käytännön kokemuksia eri tavoin tehdyiltä pitkiltä vaelluksilta niin Suomesta kuin muualtakin maailmalta. Pitkistä vaelluksista vakavasti haaveileville kirja on ehdottoman suositeltavaa lukemista ja meille muillekin kirja tarjoaa viihdyttäviä hetkiä pitkien vaellusten parissa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...