Legendaarisen Monty Python -ryhmän mukana maailmanmaineeseen nousseesta John Cleesestä ei pitänyt tulla lainkaan näyttelijää. Matematiikassa ja latinassa kouluvuosinaan jossain määrin kunnostautunut nuorukainen oli toki kiinnostunut muiden hauskuuttamisesta päätyessään 1960-luvun alussa Cambridgen yliopistoon lakiopintojaan suorittamaan, mutta ammattinäyttelijän ja -käsikirjoittajan uralle hän oikeastaan vain ajatui.
Joka tahtoisi lukea Cleesen muistelmia Monty Python -ajasta tai muutenkaan hänen elämänsä viimeisimmistä 45 vuodesta, joutuu pääosin pettymään, sillä Piti sanomani… kattaa vain vuodet 1939–1969, ja myöhempiin aikoihin viitataan vain muutamin lyhyehköin sivuhuomautuksin. Se onkin Cleesen kasvutarina komiikan raskassarjalaiseksi yrityksineen ja joinekin erehdyksineen.
Cleese käsittelee pääosin 1960-luvun yhteistyökumppaneitaan BBC:n radio- ja televisiotoimituksissa. Hän pääsi nuorella iällä David Frostin viihdetalliin, jossa hän tutustui muihin tärkeimpiin yhteistyökumppaneihinsa. Erityisen tärkeä työpari Cleeselle oli Graham Chapman, joka myös sittemmin päätyi tietysti Monty Pythonin kantavaksi voimaksi.
Paitsi muisteloitaan, Cleese jakaa myös näkemyksiään komiikasta ja jonkin verran myös elämästä itsestään. Kaikkiaan teksti on sujuvaa ja nautinnollista luettavaa – Tero Valkosen käännösjäljessä ei ole mitään moitteen sijaa. Tyylillisesti ja käsittelytavaltaan Cleesen kirja tuo mieleen vajaat parikymmentä vuotta nuoremman Stephen Fryn muistelmateokset Koppava kloppi ja Fryn aikakirjat (ja toivottavasti pian suomeksi ilmestyvän muistelmien kolmannen osan).
Jos John Cleese siis henkilönä kiehtoo, on Piti sanomani… oikein hyvä kirja. Se on monipuolinen sukellus sodanjälkeisen Britannian viihdeteollisuuteen aitiopaikalta seurattuna. Varsinaista Python-historiikkia etsivien kannatta etsiä jotain muuta luettavaa. Tai ehkäpä Cleesekin suunnittelee muistelmien toisen osan kirjoittamista? Joka tapauksessa suositus tältä vinkkarilta!