Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pitäjän pienempiä liittyy samaan Saaristosarjaan kuin Volter Kilven tunnetuin teos Alastalon salissa. Tämän novellikokoelman ydin on sen aloittava novelli, oikeastaan parisataasivuisena helposti pienoisromaaniksi luokiteltava Ylistalon tuvassa, jonka nimikin antaa ymmärtää, että kyseessä on jonkinlainen vastinkappale Alastalon salissa -kirjalle.
Ylistalon tuvassa kertoo, mitä tapahtuu Alastalon naapurissa seuraavana päivänä parkkipapereiden kirjoittamisen jälkeen. Siinä missä Alastalon parkkiasia on hieno osoitus pitäjän väen toimeliaisuudesta ja yritteliäisyydestä, Ylistalon tuvassa vallitsee aivan toinen tunnelma. Tuvassa pitävät kortteeria joutilaat merimiehet silloin kun eivät ole merellä ja talon isäntä Ylistalon Esa on hänkin aivan patalaiska mies. Niinpä tuvan tunnelmasta on kaikenlainen yritteliäisyys kaukana, vaikka emäntä onkin tarmon ja toimen ihminen.
Aivan pelkkää laiskottelua ei tarvitse pariasataa sivua katsella. Novelliin mahtuu muun muassa niin hienoa kortinpeluun kuvausta, etten muista muualta lukeneeni, ja herkullista kateutta, kun Järvelin poikkeaa asioilla Alastalossa. Joutuupa isäntä-Esakin työhön ja kiireeseen, kun Alastalon hevoset pääsevät korjaamatta jääneestä veräjästä Ylistalon puolelle sotkemaan pellot ja syömään heinät.
Muissa novelleissa kerrotaan muista pitäjän pienemmistä. Aurinkotytti kertoo suutari Soleniuksesta ja siitä, miten tämä jäi aikoinaan poikamieheksi. Kaaskerin Lundströmin päähenkilö puolestaan on Alastalon salista tuttu merenkäynnin mestari, joka opettaa Pihlmanin Jannelle ja Pukkilan Evaldille navigointia ja matematiikkaa – mestari kun on maissa, karautettuaan juovuspäissään Raha-Rambergin uuden fregatin suoraan Gotlannin nokkaan. Merimiehenleski kertoo Ketoniemen Riikkasta, jonka mies hukkui mereen Lundströmin haaksirikossa. Jäälläkulkija kertoo Lindqvistin Taavetista, vanhasta mielensäpahoittajasta ja siitä, kuinka tämä päätyi jäämään vanhana miehenä yksin ilman vaimoa ja perhettä.
Merenkäyntiin ja Alastalon parkkiin nämä saariston pienempienkin tarinat liittyvät. Ketoniemen Riikka tienaa elantonsa nyhtämällä triiviä eli riipimällä käytettyjä köysiä hamppukuiduksi; se on raskasta puuhaa, joka on perinteisesti ollut vankien ja työlaitoksiin joutuneiden työtä. Taavetti taas kiskoo jäällä katajalastia, josta hän tekee vaarnoja laivanrakentajille.
Jos Alastalon salissa on jo luettu, Pitäjän pienemmille kuuluu vahva suositus; vähintään Ylistalon tuvassa on valaisevaa ja mielenkiintoista luettavaa. Jos Alastalon salissa on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi tarttumaan kirjaan. Onhan se – ja tämä – tajunnanvirrassaan raskasta ja vaikeaakin luettavaa, mutta samalla myös antoisaa. Koko Saaristosarja – kuten Kilven muukin tuotanto – löytyy muuten kätevästi ekirjana Projekti Lönnrotista.
