Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ken haluaa pala palalta ottaa haltuun monimutkaisen maailmantalouden käänteitä, häneltä ei tule haasteita puuttumaan. Koleina syysiltoina voi käpertyä vaikkapa ranskalaisen ekonomistin Thomas Pikettyn seurassa pohtimaan, pitääkö pankkiirit pelastaa? Lähes kymmenen vuotta sitten alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi on uutisten, poliitikkojen väittelyiden ja myös taloudellisten päätösten kautta osa arkeamme, halusimmepa sitä tai emme.
Pitääkö pankkiirit pelastaa : kirjoituksia talouskriisin ytimestä sisältää kokoelman Pikettyn sanomalehtikolumneja vuosilta 2008–2015. Esseet ovat aikajärjestyksessä ja alkuperäisessä kuosissaan, ilman päivityksiä tähän hetkeen. Piketty pohtii kirjoituksissaan euroalueen kansantalouksien tilaa ja ongelmien syitä. Hän nostaa vertailuun kehityksen myös muilla mantereilla, erityisesti Yhdysvalloissa. Aasiaakaan ei kirjassa unohdeta.
Pikettyn federalismimyönteisyys on yksi kirjan johtoajatuksia. Hän haluaa Euroopan unionista liittovaltion, jonka omissa toimielimissä tehdyt päätökset ovat enemmistöpäätöksiä ja kaikkia jäsenmaita sitovia. Nykyisillä rakenteilla Euroopassa ei saada aikaiseksi riittäviä päätöksiä: ”Perimmäinen virheemme oli kuvitella, että voisi olla valuutta ilman valtiota, keskuspankki ilman valtionhallintoa ja yhteinen rahapolitiikka ilman yhteistä talouspolitiikkaa.” Yhteinen valuutta päätti keinottelun vaihtokursseilla, mutta tilalle tulivat spekulaatiot maittain vaihtelevilla julkisen velan korkotasoilla. EKP:lla ei ole riittäviä välineitä rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi ja talouslamaa ehkäiseviksi korjausliikkeiksi.
Kirja palauttaa mieliin lähihistorian talousuutisia aina Lehman Brothersin konkurssiin hakeutumisesta alkaen. Irlannin katastrofin ja Lilian Bettencourt -skandaalin myötä lukija päätyy Kreikan kriisiin ja Italian vaaleihin. Palapelin palaset loksahtelevat kohdilleen; kaikki vaikuttaa kaikkeen. Alkuun hieman vaikeaselkoiselta vaikuttava teksti avautuu ja selkenee ihan yleisöystävälliseksi paketiksi – lukijalta ei vaadita talouden asiantuntijuutta, jonkin verran kokonaiskuvaa kuitenkin. Pikettyn näkökulma on luonnollisesti ranskalainen, mutta hän ei suinkaan säästele kipakoita sanojaan kuuluttaessaan Ranskaa – ja sen parina Saksaa – vastuuseen ja toimintaan euroalueen tulevaisuuden puolesta.
