Pipsa Possu on saanut kutsun synttärikemuihin. Koska päivänsankarina on Hanna Hiiri, ovat juhlat missäpä muuallakaan kuin Juustomaailmassa.
Juustomaailmassa on mahtavaa; niin joki veneineen kuin lentokoneet ja vuoretkin on kaikki tehty mistäpä muustakaan kuin juustosta – tekojuustosta tosin. Kun lopuksi vielä haistellaan ja maistellaan erilaisia juustoja juustolinnassa, tulee päivästä kaiken kaikkiaan mainio. Ihan parhaat synttärikemut maailman parhaassa paikassa!
Pipsamaisen yksinkertainen tarina otettiin meillä vastaan tyypilliseen tapaan eli sangen kiinnostuneesti. Itse taas vastaavasti tykkäsin siitä, että Pipsa-kirjoille epätyypilliseen tapaan kirja on ihan tavallinen kuvakirja, jonka parissa lapsi oikeasti keskittyy kuuntelemaan ja katselemaan satua ilman, että energiasta valtaosa suuntautuu nappien paineluun tai muiden ”erikoisefektien” tutkailuun, kuten Pipsa-kirjojen parissa tavallisesti. Kun näin suositusta hahmosta on kyse, on mielestäni sen avulla järkevää tutustuttaa vähän vähemmänkin lukutoukkamaisia lapsia ihan oikeisiin kirjoihin.
Suositus siis näille kemuille.