Piparminttupojan päähenkilö on 19-vuotias Lotta, joka on ollut syövän takia munuaisenpoistossa. Hän tutustuu sairaalassa Emiliaan, Petteriin ja Jooaan, joista viimeisestä tulee hänen ensimmäinen poikaystävänsä. Vanhat ystävät ovat unohtaneet Lotan ja häntä pelottaa lähteä kotoa ulos. Aluksi hän on epävarma, mutta vahvistuu, koska on selviytyjätyyppiä. Kirja on siis eräänlainen kasvutarina.
Kirjan aihe on nuortenkirjalle epätyypillinen ja se on ihan hyvä asia. Aluksi uskottavuusongelmat vaivasivat vähän, luulin esimerkiksi ensin Lottaa muutaman vuoden nuoremmaksi käytöksen perusteella. Teksti on sujuvaa ja kirja nopealukuinen. Kieli on hyvää ja repliikit puhekielisiä, nuorten suuhun sopivia. Tarina on kaunis ja vähän itketti, kun Lottaa kävi sääliksi (oikeasti sairaat eivät taida sääliä kaivata, mutta silti). Kansi on aika yksinkertainen ja sekin vähän epätyypillinen nuortenkirjan kanneksi. Omasta mielestäni se ei kuitenkaan houkuttele lukemaan kirjaa.
Vaikka tämä ei ollutkaan paras lukemani nuortenkirja ikinä, niin kokonaisuus oli sen verran hyvä ja toimiva, että suosittelen sitä todellakin luettavaksi. Välillä myös itselleni tekee hyvää lukea tällaista vähän valtavirrasta poikkeavaa kirjallisuutta.