Pintakuvio on Iain M. Banksin yhdeksäs Kulttuuri-romaani ja viides suomennettu. Kulttuuri on utopia, jossa ihmiset ja tekoälyt elävät rauhanomaisesti levittäen demokratiaa, rauhaa ja rakkautta pitkin galaksia. Kaikille on kaikkea ja elämä on kaikin puolin hyvää. Valitettavasti galaksissa on myös alhaisempia sivilisaatioita…
Pintakuvio on monitasoinen teos, jonka juonta ei ole helppo tiivistää. Pohjimmiltaan kyse on Helveteistä. Saako Helvettejä olla olemassa? Nämä Helvetit ovat virtuaalitodellisuuksia, joissa ihmisten tietoisuuksia kidutetaan. Ne palvelevat uskonnollista tehtäväänsä tuonpuoleisina, mutta onko Helvettien ylläpitäminen moraalitonta, julmaa ja tarpeetonta?
Asiaa ratkaistaan sotimalla. Helvetinvastustajien ja helvetinpuolustajien välinen sota, konfliktio, käydään virtuaalitodellisuuksissa, jotta sivullisten ei tarvitse kärsiä. Loistava idea, mutta eihän se täysin toimi – konfliktio näyttäisi vuotavan Toden puolelle.
Kulttuuri pitää korttinsa tiukasti piilossa: näennäisesti se haluaa pysytellä konfliktion ulkopuolella. Tyystin näennäiseksi Kulttuurin osallistuminen konfliktioon ei kuitenkaan jää.
Pintakuvio tarjoaa runsaan kattauksen henkilöitä, niin inhimillisiä kuin tietoisia koneita. Mukana on muun muassa muutama tavalliseen tapaan eksentrinen aluksen tekoäly. Normaalien Moraalirajoitusten Ulkopuolella -aluksen avatar Demeisen varsinkin on hurmaava tapaus. Kirja pursuaa jännittäviä avaruustaisteluita, petoksia, toimintaa, ihmeellistä teknologiaa, hyvää huumoria. Kaiken muun lisäksi se on kirjoitettu hyvin, eikä Ville Keynäksen käännöksestäkään löydä pahaa sanottavaa.
Pintakuvio nousee Banksin Kulttuuri-kirjojen parhaimmistoon. Sen voi lukea ilman aikaisempien sarjan kirjojen tuntemusta, juoni ei ole jatkumoa mistään ja Kulttuurin maailma tulee kyllä tästäkin kirjasta tutuksi.