Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Miira Luhtavaara (s. 1983) on palkittu runoilija, jonka esikoiskokoelma Ruohikon luut (Teos, 2014) voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Nyt käsillä oleva Pinnallisuus on Luhtavaaran kolmas kokoelma. Tämä on kaunis ja kiehtova kokoelma.
”Alkaa kesäsade ja sivunumeroiden lisääminen, lisääntyminen, alkaa jokin villi.” – ja seuraavalla aukeamalla onkin tosiaan kaunis kesäsade kauneuspilkkuja. Pilkut palaavat hetken päästä uudestaan, nyt vain käsinpiirrettyinä. Näitä satavia pilkkuja lukuunottamatta kokoelman alkupuoli on tavanomaisen monipuolisesti aseteltua runotekstiä, mutta sivujen reunan tarkastelu paljastaa, että pidemmällä kokoelmassa on luvassa jotain, mikä ulottuu reippaasti sivun reunaan asti.
Yhtäkkiä silmille lävähtääkin aukeamallinen päällekkäin kirjoitettua tekstiä, josta voi poimia lauseenfragmentteja. En tiedä, haluaisinko nähdä uuden alusvaatemalliston, joka on ”97% kalatukkujätettä ja 3% kierrätettyä hammaslankaa”. Nämä kuvarunolliset tekstimassat saavat ensin rantaan lyövän aallon mallin, sitten oikein kunnon aallokon, josta on mahdotan erottaa oikeastaan mitään. ”Älä yhtään huoli. Kirjoitan sivun niin täyteen että se pitää vettä.” Kokoelmassa päästään sellaiseen esineellisyyteen ja fyysisyyteen, joka tarjoaa tuntoaistillekin elämyksiä.
Kokoelman takakanteen on nostettu tämä runo:
veden jännitys, pinnallisuus
ainainen halu puhkoa kalvot
aivan kuin emme kestäisi sitä jännitystä
että jokin on ohutta
Ei kai ole suurikaan yllätys, että Pinnallisuus käsittelee ihoa, pintoja ja pinnallisuuksia. Erilaisia kosketuksia. Meri ja vesi ovat vahvasti esillä. ”Niin tulee rankkasade iholle niinkuin se tulee”. Luhtavaaran kieli on rikasta, kokeilevaa ja leikkisää. Ilmaisu on paikoin kryptistä, mutta kuitenkin kuvastoltaan tavoitettavissa, ymmärryksen ulottuvilla. Ennen kaikkea pidän kokoelman kuvallisuudesta ja yllätyksellisyydestä: on aina hauskaa tulla yllätetyksi näin.
