Ensimmäistä vuottaan Turussa historiaa opiskelevat nuoret perustavat keskiaikaseuran, syövät räättikkäpataa ja suunnittelevat ja valmistavat oikeita aikakauden vaatteita. Samalla seuran perustajiin kuuluva Sella alkaa seurustella Jonnin kanssa, joka yllättäen pyrkii vetäytymään itseensä. Sellakin kuvittelee näkevänsä jotakin metsässä. Jonnille taas vainoojat tulevat ääninä ja häilähtävinä hahmoina.
Nuorten tarinan vierellä kulkee toinen kertomus, kertomus keskiajalta. Valpurista, joka syyttä syytettynä leimataan spitaaliseksi. Valpuri joutuu lähtemään talosta, ensin paimeneen ja sitten pakenemaan kirkonkirottuna ja elämään metsän antimilla. Hänen elämäänsä hallitsee peili ja entinen elämä Turussa, jonne hän lähtee sinnikkäästi pyrkimään. Tarkoituksena on etsiä ehkä elossa oleva veli ja sukulaisia. Matkalla Valpuri tapaa Pertun, komean pyhiinvaeltajan. Perttu on luotettava ja kulkeekin osan matkaa Valpurin seurassa.
Jossakin vaiheessa Sellan ja Valpurin mielet tuntuvat yhtyvän, metsässä, unissa, pimeässä — kumpi kokee toisensa vai onko kaikki kuvittelua ja vilkasta mielikuvitusta? Vai muistuttavatko tarinat toisiaan sattumalta, tekeekö aika tepposiaan? Sellalle alkaa avautua sukupolvien pituus, myös geneettinen koodi kiinnostaa. Jonni taas haluaa eroon maailmasta, mutta joutuukin sairaalaan. On oikein epäillä, eivät kaikki ihmiset aina tahdokaan hyvää tai kaunista. Valpurinkin tarinassa epäilyt saavat sijansa, mutta hänet todetaankin terveeksi. Oliko luultu spitaali vain yhteisön vaikutusta vai jotakin muuta? Tehosivatko tietäjän taiat vai oliko spitaali jotakin muuta?
Kiinnostava kirja sekä keskiajalla elävästä naisesta että nuoren naisen arjesta ja harrastuksista, rakkaudesta ja sen mahdollisuuksista. Suosittelen kaikille hieman mystisestä pitäville, keskiaikafriikeille ja toki kaikille muillekin. Mila Teräs osaa leikkiä kielellä ja tietää, mistä kirjoittaa. Keskiaikaa koskevat osuudet ovat erittäin kauniisti kirjoitettuja ja hyvin asiantuntevia niin haltijoiden, tietäjien kuin arkisten asioidenkin osalta.