Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Harry Salmenniemi on kiinnostava kirjailija: Texas, sakset on hieno runokokoelma ja uudemmat romaanit ovat olleet hyviä. Myös Salmenniemen novellikokoelmat kiinnostavat. Nyt jatkoin tutkimuksiani Salmenniemen kirjallisuuden parissa Otavan vuonna 2015 julkaisemasta Pimeän lehdet -runokokoelmasta, joka on Salmenniemen viides kokoelma.
Tämä kokoelma ei ole yhtä säkenöivän kokeellinen kuin Texas, sakset, vaan ulkoisesti aika tavallisenkin näköistä kapeaan palstaan taitettua proosarunoa. Runojen minä tarkkailee jotakuta: on ”hän”, jota katsellaan ulkoa. Toisaalta on myös yhteistä, jaettua: ”kuljimme”, ”meillä oli”, ”kurkistelimme”. Tämä kuitenkin näyttäisi olevan menneessä. Kokoelmaa voisi lukea esimerkiksi masennuksen kuvauksena.
Luostari kuunvalossa, alla käärmeitä
ja vettynyttä paperia. Multaiselle pellolle
laskeutuu kipinä. Ihminen joka ei koskaan
unohda uniaan eikä kerro niistä muille.
Mikroaaltouuneja eri tavoin rikoittuina.
Pimeys syöksyy kiviin. Pimeä luostari
uppoaa mereen.
Salmenniemi maalailee kuvia. Runoista löytyy mielenkiintoisia, yllättäviä nostoja. “Äitini ilme kun hän ensimmäistä kertaa näki liukuportaat”, “Meren eri intensiteetit”, “Vaurioituva, barokkinen, keväällä”. Kokonaisuus on vaikeasti hahmottuva, mutta se tässä kiehtookin. Salmenniemen tekstissä on ilahduttavaa, mutta myös vieraannuttavaa outoutta. Missään nimessä en luonnehtisi tätä helpoksi.
Texas, sakset on toistaiseksi täräyttävyydessään ylitsepääsemätön, mutta Pimeän lehdet onnistuu kyllä ruokkimaan mielenkiintoa jatkaa perehtymistä Salmenniemen tuotantoon.
Selitys annetaan juuri ennen kuin uppoat
uneen. Näky korostuu näyssä. Öljytty sylinteri
vierii kämmenen keskelle. Hiekka virtaa
kuutamossa, maalta avarampaan tilaan.
