Tämä ”tiiliskivi” on Stieg Larssonin Millennium-trilogian viimeinen osa. Joidenkin mielestä paras, mutta kyllä minua harmitti se, että se oli nimenomaan se viimeinen. Yritin lukea sitä säästellen, ettei olisi niin nopeasti mennyt loppuun. Koko ajan oli mielessä, että mitään en saa enää lukea Stieg Larssonilta (kirjailija kuoli 2004),
Kirja alkoi suoraan siitä, mihin edellinen osa, Tyttö joka leikki tulella, päättyi. Heti siis tempaisi niin tiukkaan otteeseen, ettei siitä ollut pääsyä pois. Oli vaan koko ajan luettava ja jos ei lukenut, niin ajatukset olivat kirjassa.
Tässä osassa on taas monta koukkua, joissa on tukevasti kiinni. On niin jännittäviäkin paikkoja, ettei meinannut sivua uskaltaa kääntää. Ruotsin turvallisuuspoliisissa oli jos vaikka millasia tyyppejä ja mitä kaikkea siellä tehtiinkään, niin kannattaisi vaan ottaa kirja käteen ja lukea.
Lisbet Salander ja Mikael Blomkvist ovat jo tuttuja kahdesta edellisestä kirjasta ja heidän kanssaan oli todella mukavaa viettää monta monituista viihtyisän jännittävää hetkeä.
Kirjan pääjuoni menee siinä, kun Lisbet Salanderia epäillään kolmesta murhasta ja hän on etsintäkuulutettu. Aluksi vain Mikael on varma hänen syyttömyydestään. Saadaanko Lisbet kiinni? Jos, niin kuka saa, kun takaa-ajajia on niin monelta taholta.
Larssonin kirjojen jälkeen kaikki tuntuu nyt vähän pliisulta. Ehkä tokenen vielä.