”Eräänä päivänä, kun muuan maamyyrä kurkisti kolostaan ihaillakseen iltahämärää, tipahti taivaalta jokin, jokin ruskea, pyöreä, puikeloinen hiukkasen makkarantapainen… ja kaiken kukkuraksi suoraan myyrän päähän.” Kun saa kakkakikkaran päähänsä tuntemattomasta lähteestä – myyrähän ei likinäköisenä nähnyt, kuka kikkaran kakki – on tietysti lähdettävä selvittämään, kuka on syypää.
Myyrä kohtaa eri eläimiä, jotka kakkivat myyrälle malliksi osoittaakseen syyttömyyttään – sillä eihän myyrän päässä selvästikään ole löysää linnunruikkua, hevosenkakkaraa, pupunpapanaa tai kutunkikkaraa – kunnes myyrä lopulta löytää kakkakärpästen avulla syypään ja pääsee toteuttamaan ankaran kostonsa kakkaamalla itse syyllisen päähän.
Kakkahuumori tepsii varmasti, sehän on selvää se. Ihan pelkkää pyllyhuumoria kirja ei ole, sillä Werner Holzwarthin teksti on oivallinen. Erityinen kiitos kuuluu myös Pirkko Talvio-Jaatiselle, jonka suomennos on ihastuttavaa kielellä iloittelua. Uskokaa tai älkää, mutta tämän kirjan lukeminen on omiaan kehittämään lapsen kielitajua. Pikkumyyrä on klassikko aiheesta.