Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pietarin äiti kuolee tuberkuloosiin ja Pietari jää kahden isänsä kanssa. Torikauppias Jormalainen on kyllä etevä romujen myyjä, mutta kasvattajaksi hänestä ei oikein ole. Onneksi samasta puutalokorttelista löytyy kuitenkin suojaa ja yhteisöllisyyttä, joka kantaa Pietaria ja muita pihan asukkaita yli vaikeuksien. Pietari saa myös uuden äitipuolen, mutta toisin kuin useimmissa saduissa, tämä uusi äiti on kaikin puolin hyvä, rakastettava ja käytännönläheinen ihminen.
Parhaiten ehkäpä pakinoistaan tunnettu Aapeli eli Simo Puupponen kirjoitti pääteoksenaan pidetyn Pikku Pietarin pihan vuonna 1958. Se sijoittuu jonnekin 1920-luvulle, jolloin sisällissodan haavat eivät olleet vielä kunnolla arpeutuneet. Jormalainen oli ollut punikki, kuten myös pihapiiristä jokunen muukin. Myös kieltolaki näkyy arjessa: poliisi tulee pidättämään viinatrokaria, jolta vapautuu sopivasti asunto Jormalaisille. Kirjan pohjana ovat olleet Aapelin omat lapsuusmuistot.
Kohtauksittain etenevän romaanin mieleenpainuvimpia hetkiä ovat Pietarin juttutuokiot Jumalan kanssa. Aapelin huumori on lämmintä, kun hän kuvailee Pietarin ikävää kuollutta äitiään kohtaan. Kerta toisensa jälkeen Pietari haluaa tiedustella, onko äidillä taivaassa kaikki hyvin. Muutenkin lapsen näkökulmaan asettuminen on teoksen ehdottomia vahvuuksia: lasten rakentama näytelmä vain upseereita vastaanottavasta leskiäidistä on pakahduttava. Hauskimmillaan Pikku Pietarin piha on kuvaillessaan nuorison kosiopuuhia. Hahmoihinsa Aapeli lataa kunnolla karakteeria.
Pikku Pietarin piha osui käsiini mökin kirjahyllystä vähän puolivahingossa ja sen kanssa kului muutama mukava tunti. Suosittelen nautittavaksi sopivina kerta-annoksina etenkin kesäaikaan!
