Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pikku naisia on varmastikin yksi maailman tunnetuimpia tyttökirjoja. Se on levinnyt käännöksinä ja elokuvina kautta maailman, ja nyt Art House on tuonut sen nykylukijoiden tietoisuuteen Sari Karhulahden uusien suomennosten myötä; ensi kerran Pikku naisia -kirjan käänsi suomeksi Tyyni Haapanen vuonna 1919 ja sen jatko-osan nimellä Viimevuotiset ystävämme Annikki Haahti 1921.
Pikku naisia kertoo Marchin perheestä, johon kuuluu neljä luonteeltaan hyvin erilaista tyttöä: kaunis ja äidillinen Meg, poikatyttömäinen kynäilijä Jo, hiljainen ja kiltti Beth ja taiteellisesti lahjakas kuopus Amy. Isä on sotilaspastorina parhaillaan käytävässä Yhdysvaltojen sisällissodassa, ja äiti luotsaa köyhtynyttä perhettä läpi elämän karikoiden. Naapurissa asuu rikas herra Laurence, jonka lapsenlapsi Theodore tai Laurie, kuten häntä kutsutaan, ystävystyy tyttöjen ja erikoisesti Jon kanssa. Romaaneissa kasvetaan aikuisiksi erilaisten vaiheiden läpi, rakastutaan ja erotaan, luodaan taidetta ja perustetaan perheitä, synnytään ja kuollaan.
Romaanien tapahtumat perustuvat väljästi kirjailijan omaan nuoruuteen sisartensa kanssa, tosin välillä hyvinkin idealisoituina ja romantisoituina tositapahtumiin verrattuina. Kirjat saattavatkin tuntua 2000-luvun lukijasta melko romanttisilta, mutta niiden henkilökuvaus on edelleen raikasta ja ajankohtaista. Ei myöskään pidä unohtaa, että Alcott oli varhainen feministi: aikana jona naisen tehtäväkenttä rajoittui perheen lisäksi korkeintaan seurapiireihin, Alcottin alter ego Jo osoitti huomattavaa edistyksellisyyttä pyrkiessään kirjailijaksi läpi sovinnaisten naisroolien.
Sari Karhulahti on tehnyt monessa suhteessa mielenkiintoista ja arvokasta käännöstyötä, ei vähiten siksi, että käsillä olevat suomennokset ovat ensimmäistä kertaa lyhentämättömiä. Alcottin viehättävä vanhanaikainen tyyli on enimmäkseen säilynyt hyvin. Ehkä jotkin puhekieliset ilmaukset arveluttavat, mutta toisaalta esimerkiksi perheen irlantilaislähtöisen palvelijan Hannahin murteellinen puhetapa on välitetty hauskasti, ja Jon runotkin ovat pääsääntöisesti saaneet hyvärytmisen asun.
Uskoisin, että nämä kirjat löytävät lukijansa ainakin niistä, jotka ovat ensin nähneet jonkin romaanien lukuisista elokuvaversioista. Tunnetuimmat lienevät vuosilta 1994, jossa Jota esitti Winona Ryder, ja 1949, jossa Amyn roolissa nähtiin itse nuori Elizabeth Taylor.
Kaikkien tyttökirjafanien hyllyssä näillä on itseoikeutettu paikkansa.
