Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja

Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hiirun minuutit kuluvat hitaasti. Hän odottaa syntymäpäiväjuhliensa vieraita saapuvaksi. Vihdoin ovelta kuuluu PIM POM ja juhlat voivat alkaa. Yhdessä ihmetellään Hiirun saamia hauskoja lahjoja, syödään kakkua, ongitaan ja leikitään sokkoa. Ystävien kanssa on mukavaa, mutta kaikista eniten Hiiru kuitenkin tuntuisi odottavan seuravaa päivää, ihan oikeaa syntymäpäiväänsä, jolloin äiti on luvannut antaa hänelle oman lahjansa. Kun Hiiru sitten kuorii paketistaan esiin ihka oikean puhelimen, tuntuvat muut asiat menettävän merkityksensä. Hiirun maailmassa ovat enää puhelin ja pelaaminen.

Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja on Hiirusta ja äidistä kertovan sarjan kahdeksas osa. Ihastuttava sarja on kuulunut perheemme ehdottomiin suosikkeihin jo vuosia, eikä innostukselle näyttäisi ihan heti olevan tulossa loppua. Uusi Hiiru on aina odotettu, päivä toisensa jälkeen eteeni kannetaan jokin – tai usein montakin – Pikku hiiri -kirjaa yhteisen lukuhetken toivossa, jonka lisäksi Pikku hiiret kuuluvat ehdottomaan metrolukemistoomme. Lapset osaavat tarinat liki sanasta sanaan ulkoa, itsellänikään tämä ei ole kaukana.

Tällä kertaa tunnelma on kuitenkin tavallisesta poikkeava. Ei ihan niin leppoisa, ei ihan niin tuttua ja turvallista lapsiperheen onnellista elämää huokuva. Inhottava puhelin on tullut sotkemaan kaiken, eikä tavallisesti kaikesta innostuva Hiiru kiinnostu oikein mistään. Paitsi pelaamisesta. Järkevänä kasvattajana äiti kuitenkin onnistuu vetämään oikeista naruista ja pelihimon valtaan ajautunut Hiiru pääsee jälleen jaloilleen – toivottavasti ainakin.

Harmikseni minun on myönnettävä, että tällä kertaa jouduin hieman petty­mään. Pikku Hiiri ja syntymäpäivälahja ei yltänyt täysin aiempien Hiiru-kirjojen tasolle, vaikka se edelleen hyvä olikin. Aivan tavallista lapsiperhe-elämää kuvaava sarja on ihastuttanut samastuttavuudellaan ja ehkäpä juuri siksi en tällä kertaa ihastunut entiseen tapaan, eivätkä sitä tehneet oikein lapsetkaan. Tämä ei toistaiseksi ole meidän perheemme elämää. Realismia tästä tietenkään ei puutu ja tottahan tämä, siis puhelin, jokaisessa perheessä joskus kohdataan. Ennemmin tai toivottavasti myöhemmin.

Suosituksemme joka tapauksessa. Ei ihastuksemme Hiirua kohtaan yhteen puhelimeen kaadu.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...