Nyt kuusivuotiaan esikoisemme ollessa noin vuoden vanha, perheemme kohtasi ensi kertaa Hiirun eli Pikku hiiri -kirjojen mainion päähenkilöhahmon. (Itse olin tuota ennen lukenut jo yhden Pikku hiiri -kirjan ja tykästynyt hahmoon oitis niin ikään.) Tuolloin viisi vuotta sitten Hiiru vietti joulua. Ja meillä luettiin kirjaa niin paljon, että vieläkin taidamme kaikki kolme osata sen ulkoa.
Joulukirjan jälkeen Pikku hiiri -kirjoja on ilmestynyt tasaiseen tahtiin ja olemme lukeneet ne kaikki – monta kertaa. Hauskaa on, että vaikka perheemme suurimmaksi Hiiru-kuluttajaksi onkin sittemmin tullut nyt neljävuotias pikkusisko, tahtoo muuten pitkälti kuvakirjoista jo irtautunut esikoinen aina tietää, mitä Hiirulle tällä kertaa tapahtuu. Hiirujen ensiluvun teemme aina yhdessä.
Tällä kertaa Hiiru ja äiti elävät kevättä. Äiti tuo koivunoksia maljakkoon ja tästä Hiiru tietää, että kohta vietetään pääsiäistä. Hiiru istuttaa rairuohon, maalaa munia ja vastaanottaa virpojia. Kevään merkkeihin kuuluvat myös äidin siitepölyallergia ja koloistaan esiin kömpivät kiinnostavat ötökät. Kevät on heräämisen aikaa. Mutta sitten äiti saa ikävän puhelun, ukki on joutunut sairaalaan. Hiirusta ei tunnu siltä, että hän haluaisi lähetä sairaalaan katsomaan ukkia. Onneksi he kuitenkin menevät. Kun ukki pääsee sairaalasta kotiin, äiti ja Hiiru tekevät kevätsiivouksen, kutsuvat mummin ja ukin kylään ja huomaavat, että hiirenkorvienkin aika on jo koittanut.
Tuiki tavallisiin asioihin pohjautuvat Pikku hiiri -kirjat ilahduttavat juuri siksi, että ne ovat niin tavallisia. Varsinkin pienet lapset nauttivat, kun kirjasta voi löytää tuttuja asioita. Pikku hiiri -kirjoissa esiintyy tyypillisesti myös pienille lapsille tavanomaisia tunnereaktioita, jotka sekä toimivat hyvänä keskustelunaloittajana lapsen ja vanhemman välillä että saavat lapset peilaamaan omia tunteitaan Hiirun vastaaviin.
Pikku hiiri -kirjasarja, joka kaiken muun lisäksi on oikein kivasti kuvitettu, kannattaa ilman muuta valita lapsiperheen lukulistalle.