Hiiru, eli Pikku hiiri -kirjojen tuittupäinen keskushenkilö, on hauska hahmo. Monessa kohtaa pahimman luokan uhmaikäinen, mutta silti niin ihana, innostuva ja aito, sellainen kuin nuo lapset nyt ovat – hiirilapset niin ikään.
Tällä kertaa Hiiru valmistautuu äitinsä kanssa jouluun. Mutta miten pitkä odotus onkaan: ”Joko nyt on joulu? – – Joko nyt? – – Onko nyt?” Hiiru kyselee ja äidin vastaus on aina harmillisen samankaltainen. Kunnes lopulta koittaa joulukuu. Tullessaan tuo maaginen kuukausi tuo joulukalenterin ja jälleen Hiirun hermoja koetellaan. ”Mutta minä haluan avata ne kaikki nyt!” Hiiru ilmoittaa, kun äiti kertoo, kuinka luukkuja avataan. Tästäkin kuitenkin selvitään ja lopulta koittaa tuo odotettu hetki, jouluaatto. Päivä on iloista puuhaa pullollaan ja myöhemmin juhlimaan saapuvat myös mummi- ja ukkihiiri, joiden kanssa Hiiru ja äiti viettävät mukavan jouluaaton.
Riikka Jäntin Pikku hiiri -kirjasarja on mielestäni todella oivallinen, täynnä pienen lapsen elämää osuvasti kuvailevia hetkiä. Ja on se osuva muutenkin: ”Kun Hiiru lähti aamuisin tarhaan, oli pimeää. Kun Hiiru palasi tarhasta kotiin, oli pimeää.” kuvataan Hiirun pitkää odotusta. Myös sarjan edellinen osa, Pikku hiiri saa vieraan, joka kuvaili yhtä tavallista päivää Hiirun elämässä, upposi minuun. Kun vielä kirjan kuvituskin miellyttää silmää, on tässä taas yksi sangen suositeltava lastenkirjasarja. Yksivuotiasta tämä ei vielä tunnu sytyttävän, mutta uskoisin, että vuoden päästä meilläkin jo luetaan ahkerasti Hiirulaisia. Nämä taidan haluta hyllyyn kaikki.